tiistai 31. joulukuuta 2013

Yhteenveto vuodesta 2013

Abikevään humua, 
satoja työtunteja, 
kolme tärkeää hevosta.


Nyt se on taas täällä, nimittäin vuodenvaihde. Taas on ehtinyt vuodessa tapahtua niin paljon kaikkea, etten edes tiedä mistä aloittaisin... Ehkä helpointa käydä kuukausi kuukaudelta läpi tämän vuoden pääkohtia niin hevosrintamalla, blogin puolella, kuin muussakin elämässäni. Laitan väleihin linkkejä vanhoihin postauksiin, mikäli haluatte lukea tarkemmin jostakin aiheesta!

Tammikuu


Vuoden alussa mulla oli vielä vuokralla Reeta, lahjakas mutta hankala suomitamma. Kävimme ahkerasti Ypäjällä valmentautumassa, sillä olimme tuolloin mukana Lounas-Suomen kenttäaluevalmennuksissa. Reeta oli todella hyvän tuntuinen treeneissä, ja muistan kuinka kunnianhimoisesti katselin tulevan kesän kansallisia suokkiluokkia, mutta kuinkas kävikään...

Helmikuu

Helmikuulta on todella nihkeästi kuvia, mutta tämä maaliskuinen kuva sopii tähän kuukauteen vallan mainiosti :D

Helmikuussa alkoivat Reetan hyppyongelmat, eli jatkuva kieltäminen. Epäilin sillä vaikka mitä vaivaa ja olin välillä luopumassa täysin epätoivoon, mutta pikkuhiljaa homma alkoi taas luistamaan paremmin ja kieltäminen väheni. Blogissa oli tässä kuussa melko hiljaista, sillä kaikki aikani ja energiani kului lähestyvien yo-kirjoitusten stressaamiseen.

Maaliskuu


Maaliskuussa pääsimme vihdoin aloittamaan viivästyneen kisakautemme. Otimme varman päälle ja hyppäsimme Salossa luokat 60 ja 80cm, jotka menivätkin suorastaan hienosti aikaisempiin ongelmiin nähden. Muuten treenasimme ahkerasti koulua niin hangessa kuin kentälläkin. Muussa elämässänikin tapahtui suuria: lukion viimeiset kirjoitukset tuli kirjoitettua, ja samoihin aikoihin sain vakituisen työpaikan liikennemyymälästä. Uusi, vapaampi elämä alkakoon vai miten se menikään...

Huhtikuu


Huhtikuussa ahkera treenaaminen jatkui, sillä kilpailuihin ei ollut asiaa herpesviruksen jyllätessä ympäriinsä. Töissä aloin pikkuhiljaa päästä jyvälle asiakaspalvelusta ja kassakoneen nappuloista. Blogiin taas kirjoitin omasta ratsastushistoriastani.

Toukokuu


Toukokuu olikin sitten kisatäyteistä aikaa. Kävimme Reetan kanssa parissa estekisoissa, ja niiden lisäksi pyörähdimme myös yksissä aluekoulukarkeloissa, tosin siitä pohjanoteerauksesta ei sen enempää... Reeta alkoi tuntui koko ajan enemmän omalta itseltään, ja saimme sujuvia ja helpon tuntuisia 90cm ratoja aikaiseksi. 

Kesäkuu


Kesäkuu jäi mun ja Reetan viimeiseksi yhteiseksi kuukaudeksi, sillä Reeta päätettin laittaa myyntiin. Saimme kuitenkin upean päätöksen kahden vuoden taipaleellemme, kun nappasimme ihka ensimmäisen estevoittomme Ypäjän kisaviikon 90cm luokassa, yli 50 lähtijän joukosta! Pian tämän jälkeen Reeta sai uuden hyvän kodin, joten aloin metsästämään itselleni uutta ratsastettavaa. Blogikin alkoi vihdoin aktivoitua mm. yo-kuvien ja MyDayn merkeissä.

Heinäkuu


Heinäkuussa aloitin yhteistyön täysin uuden hevosen kanssa, sillä otin puoliylläpitoon 8-vuotiaan puoliveritamman, Lellen. Alusta asti kävimme paljon sekä koulu- että estevalmennuksissa, jotta löytäisimme yhteisen sävelen. Haavereiltakaan ei vältytty: eräällä maastolenkillä Lelle nimittäin heivasi tunarin kuskinsa ojaan, jolloin sain sormeni sijoiltaan. Tämä vamma aiheutti pieniä ongelmia niin työnteossa kuin ratsastuksessakin, mutta sinnikkäästi yritin silti tehdä molempia. Onneksi sormi sentään palautui käyttökelpoiseksi, vaikkei siitä alkuperäisen näköistä enää tullutkaan...

Elokuu


Elokuussa puuhailin Lellen kanssa kaikkea mahdollista, kuten irtojuoksutusta, maastoilua ja ilman satulaa menoa. Meillä piti olla tiedossa myös ensimäiset yhteiset kisat, mutta ne menivät lopulta sivu suun sairastuttuani poskiontelontulehdukseen. Blogiin tuli tässä kuussa myös uusi, itse tekemäni ulkoasu, ja pistinpä pystyyn myös blogiarvostelun.

Syyskuu


Syyskuu oli tämän vuoden raskainta aikaa, sillä jouduin hyvästelemään elämäni tärkeimmän hevosen, ensimmäisen vuokrahevoseni Kapsin, joka nukkui pois 23.9.2013. Ratsastukseni oli tässä kuussa melko päämäärätöntä, mutta sen sijaan valokuvasin paljon niin luontoa kuin ratsastuskilpailujakin. Toteutin blogissa myös kysymyspostauksen ensimmäistä kertaa.

Lokakuu


Lokakuussa pääsimme vihdoin ja viimein kisoihin Lellen kanssa. Hyppäsimme vähäisen harjoittelumäärän vuoksi 80cm luokan, ja mukaan tarttuikin heti sininen ruusuke. Tässä kuussa huomasin myös oman väsymykseni kasvavan valon vähenemisen myötä, joten blogissakin oli hiljaista kirjoitusinnon puuttuessa.

Marraskuu


Marraskuussa kävimme Lellen kanssa vielä kaksissa seuraestekisoissa hyppäämässä 90cm luokat, tosin ilman sen kummempaa menestystä. Samaan aikaa tulin kuitenkin siihen päätökseen, että mun oli luovuttava Lellen puoliylläpidosta sen kalleuden takia. Päätös kyllä kirpaisi, sillä Lellestä olisi saanut hienon kisakumppanin ensi kaudeksi... Onneksi minulle tarjottiin kuitenkin toista hevosta vuokralle vanhalta talliltani, joten marraskuun lopulla jätin taakseni hienon yksitystallin ja palasin takaisin tutulle ja kotoisalle maalaistallilleni. 

Joulukuu


Joulukuussa aloitin työskentelyn jo kolmannen hevosen kanssa tänä vuonna, kun aloin vuokrata 6-vuotiasta puoliveritamma Coraa. Tästä hevosesta tulettekin ensi vuonna pääasiassa kuulemaan, sillä enää en aio hevosta vaihtaa ennen syksyistä opiskelemaan lähtöäni. Tässä kuussa myös blogissa on riittänyt vilinää, sillä toteutin ensimmäistä kertaa joulukalenterin.


Melkoisia muutoksia on siis mahtunut tähän kuluneeseen vuoteen, eikä ensi vuosi tule varmasti olemaan yhtään tasaisempi... Jos nyt edes pääsisi tämän yhden ja saman hevosen kanssa treenaamaan, niin saisin edes jotain vakautta arkeeni. Muuten toivon ensi vuodelta paljon upeita kokemuksia niin hevosten kanssa kuin muussakin elämässä, sekä mahdollisimman vähäistä stressiä muuton ja opiskelun aloittamisen suhteen. Jännityksellä odotan fiiliksiäni tasan vuoden päästä tästä päivästä!

Hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille,
toivottavasti pysytte mukana ensi vuonnakin! :)

2 kommenttia:

  1. Voi herranjestas ootte IHANA pari ja sä oot ihan sikanätti (y) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista, piristi päivää! :)

      Poista