Muutaman kuukauden takaisessa kysymyspostauksessa haluttiin tietää tulevista opiskelusuunnitelmistani, ja myös kommenteilla on tullut kysymyksiä tulevaisuuteeni liittyen, joten ajattelin nyt avata omia pohdintojani tänne. Mikä olisikaan parempi aika tulevaisuudesta haaveilulle kuin pimeä ja kylmä joulukuun ilta, jolloin oma elämä tuntuu junnaavan paikoillaan...
Mikäs minusta sitten tulee isona? Tähän kysymykseen kun tietäisin vastauksen, niin elämä olisi kummasti helpompaa. Totuus on, etten todellakaan tiedä. Mulla on jopa edelleen vaikeuksia keksiä, mitä haluaisin lähteä opiskelemaan, saati että tietäisin mitä työtä haluaisin loppuelämäni tehdä. Psykologia tuntui koulussa ainoalta itseäni kiinostavalta aineelta, joten olen tähän asti pitänyt sitä todella varteenotettavana opiskelukohteena. Nyt kuitenkin olen alkanut kyseenalaistaa koko idean järkevyyttä, sillä hakutilastot kertovat synkkää tarinaa: vain muutama prosentti kaikista hakijoista pääsee sisälle. Ei siinä mitään jos lukumotivaatiota löytyisi roppakaupalla ja olisin valmis näkemään suunnattomasti vaivaa pääsykokeisiin, mutta kun mun tapauksessani näin ei ole. En vain kykene pänttäämään kirjoja tuntikaupalla kuukausien ajan, mahdollisesti pääsemättä siltikään sisälle. Haluan elämältäni muutakin kuin nenä kiinni kirjassa istumista, joten ehkei yliopisto olekaan se itselleni sopivin vaihtoehto. Ei edes olisi mitään järkeä, että tällainen epämotivoitunut haahuilija pääsisi opiskelemaan ja viemään joltakin palavasti kiinnostuneelta opiskelupaikan...
 |
| Tämä summaa aika hyvin asenteeni opiskeluun :D |
Voisi olla hyvä idea olla ylipäätään lähtemättä opiskelemaan, mutta kuitenkin tiedän ettei se olisi kovinkaan fiksua. En halua jäädä loppelämäkseni pitämään välivuotta välivuoden perään, kituuttaen jossakin sellaisessa työssä, johon ei tarvita koulutusta. Haluan päästä maistamaan opiskelijaelämää, hankkia itseäni kiinnostavan ammatin ja sen jälkeen perustaa perheen. Siksipä aloin selailla ammattikorkeakoulujen sivuja ja törmäsin sosionomin koulutukseen, joka oikeasti kuulosti omaan korvaan kiinnostavalta. Olen jo pitkään miettinyt, että haluaisin mieluiten työskennellä ihmisten parissa jonkinlaisena "neuvovana asiantuntijana". Tämä sosionomin käsite oli mulle ennestään vieras, mutta pienellä tarkastelulla sain selville, että tällä koulutuksella voi työllistyä mm. perhetyön, lastensuojelun tai mielenterveystyön taholle - ja nämä kaikki kuuluivat kiinnostuksenkohteisiini myös psykologin urasta haaveillessa. Olisiko tässä siis mulle sopiva väylä opiskeluun (ja jopa ammattiin)? Se nähdään...
Millaisia suunnitelmia mulla sitten on opiskelun aloittamisen lisäksi? Kaikista selkein visio mulla on tällä hetkellä kotoa pois muuttamisessa. Näin välivuoden aikana se oli kaikista kätevin ja halvin ratkaisu, mutta opiskelemaan lähtiessä luonnollisesti hankin myös oman vuokra-asunnon. Tai no, mun tapauksessa se tarkoittaa muuttoa yhteen poikaystävän kanssa. Suuntana meillä taitaa olla Helsinki, sillä sieltä löytyisi molemmille sopivat opiskelukohteet. Kaikki on muutonkin osalta vielä täysin auki: ensin pitäisi saada opiskelu- ja/tai työpaikat, sitten löytää vapaa ja kohtuuhintainen kämppä, ja tämän jälkeen voisi vasta alkaa järjestellä varsinaista muuttoa. Tästä osiosta olen kuitenkin eniten innoissani, joten tällä motivaatiolla uskoisi suunnitelmien toteutuvankin!
 |
| Aina voi haaveilla... |
Töitäkin ajattelin jatkaa opiskelun ohessa, tietenkin rahan tarpeen ja oman jaksamisen mukaan. Toivon saavani järkättyä nykyiseltä työpaikaltani siirron Helsinkiin viimeistään kesän lopussa. Näin pääsisin kätevästi jatkamaan tutussa työssä, ja ylipäätään työpaikka olisi valmiiksi hankittuna eikä sitä tarvitsisi sitten kaiken muun ohella murehtia.
Ja mitä hevosharrastukseen tulee, se joutuu pakostakin jäämään taka-alalle syksystä eteenpäin. Mulla ei tule olemaan varaa ratsastaa viikoittain kalliilla pääkaupunkiseudulla, eikä sen puoleen aikakaan riittäisi. Haluan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan käydä Coran selässä aina kun tulen kotivisiitille, jottei kaikki taidot pääsisi ruostumaan. Mulla on nimittäin haaveena hankkia ihka oma hevonen sitten aikuisiässä, mahdollisesti jopa varsa, jota voisin sitten kiireettä viedä eteenpäin ammattilaisten avustuksella. Lähinnä oma hevoseni tulisi olemaan pitkäaikainen ystävä, johon voisin vuosien saatossa muodostaa vankkumattoman luottamussuhteen, ja jonka kanssa voisin harrastaa ja vanheta yhdessä.
Onhan tulevaisuuteni vielä kaikilta osin avoinna, mutta suunnitelmien puutteesta ei ainakaan voi syyttää! Tulee kyllä olemaan melkoinen kulttuurishokki jättää oma turvallinen kotikaupunki, ja lähteä tuollaiseen "suurkaupunkiin" rakentamaan omaa elämää, mutta odotan sitä silti innolla. Nyt vain pitäisi aloittaa tuolla pääsykokeisiin valmistautumisella, niin ehkä muutkin asiat alkaisivat omalla painollaan rullaamaan eteenpäin!
Samaistuiko joku näihin ajatuksiin? Entä onko jollakin omia kokemuksia jaettavaksi tähän aiheeseen liittyen? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti