torstai 19. joulukuuta 2013

Luukku 19: Videoenergiaa!


Tänään vuorossa itse tekemieni videoiden top 3! Tämä luukku on myös hieman lyhyempi vastapainona eiliselle kilometripostaukselle... Mukana on myös pientä analyysiä kustakin videosta, jotta tekin saisitte niistä enemmän irti.


Kolmannelta sijalta löytyy aika tuore video, nimittäin kooste Lellen puoliylläpidon ajalta. Olen tyytyväinen siihen, kuinka paljon materiaalia olen onnistunut saamaan Lellestä vajaan puolen vuoden aikana, sillä se mahdollisti kunnollisen videon. Olen myös täysin rakastunut tuohon taustalla soivaan biisiin (Daughtry - Waiting For Superman) <3. Mielestäni onnistuin ajoittamaan videon aika hyvin musiikkiin sopivaksi, mikä oli tavoitekin. Kaiken kaikkiaan videon tarkoitus oli toimia lyhyehkönä Lelle-fiilistelynä, ja se tekee tehtävänsä ainakin mun kohdalla!




Toista sijaa pitää melko samantyylinen video, jonka tein entisestä vuokrahevosestani Reetasta. Syy miksi pidän tästä videosta enemmän, on sen tunnelma. Kappalevalinta (Passenger - Let Her Go) on paljon surullisempi kuin edellisessä videossa, sillä Reetasta luopuminen oli paljon vaikeampaa kuin Lellen kohdalla, koska se ei ollut oma valintani. Reetasta oli materiaalia vielä enemmän kuin Lellestä, mutta toisaalta ehdin tehdä sen kanssa myös paljon pidempään töitä. Tämä video tuo mulle joka kerta tunteet pintaan, koska ikävä on edelleen kova <3




Näiden nyyhkytarinoiden jälkeen on kiva siirtyä ykköspaikkaa pitävään videoon, joka tarjoaakin kunnon loppukevennyksen. Kyseessä on siis mun ja Reetan ei-niin-onnistunut valmennusviikonloppu, josta väsäsin vuosi sitten humoristisen koosteen. Mielestäni musiikkivalinta (Ollie Murs ft. Flo Rida - Troublemaker) sopii videoon kuin nyrkki silmään! Elämää ei aina tarvitse ottaa niin vakavasti, eihän? ;)



Lukijat: Mikä videoista oli teidän suosikkinne? 

6 kommenttia:

  1. Mun suosikiksi valikoitui keskimmäinen video, vaikka olivat kyllä muutkin hyviä! :)

    VastaaPoista
  2. Mitä muuta sä oikein harrastit/harrastat, kun sul on niin hyvä tasapaino?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus nuorempana harrastin yleisurheilua, joten kaipa sieltä on jonkinlainen tasapaino jäänyt koska en ole sitä muuten harjoittanut... Tai sitten se on mulle vain jotenkin luontaista, mene ja tiedä :D

      Poista
  3. Keskimmäinen, oot ihan älyttömän hyvä ratsastaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ei itsestä yleensä siltä tunnukaan... :D

      Poista