A = Ajankäyttö, suurin kompastuskiveni. Olen välillä (lue: lähes poikkeuksetta aina) ihan toivottomasti myöhässä sovituista kellonajoista. En edes tiedä, mikä ajoissa olemisessa on niin vaikeaa, kun kuitenkin joka tunnissa on aina ne samat 60 minuuttia. Silti huomaan aivan liian usein hämmästyväni, kun kello onkin jo kymmenen minuuttia "liian paljon". Tähän asti olen sentään töiden kanssa ryhdistäytynyt, enkä ole ollut kuin kerran pari minuuttia myöhässä, muuten olen tullut paikalle joko ajoissa tai vähintäänkin viime tipassa. Koulusta myöhästelin kuitenkin melko usein, samoin kaikista kavereiden kanssa sovituista tapaamisista. Tiedän, hirvittävän epäkohtelias tapa, mutta onneksi mulla on ihanan ymmärtäväisiä läheisiä! Koitan kuitenkin jatkuvasti parantaa tapojani, mutta on tämä silti eräänlainen ikuisuusprojekti...
B = Belleza eli tutummin Lelle on entinen ihana puoliylläpitohevoseni. Meidän yhteinen taipaleemme kesti lähes puoli vuotta, kunnes jouduin lopettamaan puoliylläpidon sen kalleuden vuoksi. Ehdimme kuitenkin tehdä yhdessä vaikka mitä, mm. maastoilla, mennä ilman satulaa, käydä koulu- ja estevalmennuksissa sekä muutamissa estekisoissa. Lelle oli mahtavaluonteinen tamma, harmi etten voinut jatkaa sen kanssa ratsastusta pidempään...
C = Cormint Zamira eli Cora, nykyinen vuokrahevoseni. Cora on vielä todella uusi tuttavuus, sillä aloitin tamman vuokraamisen virallisesti tänään. Olen silti käynyt satunnaisesti tutustumassa siihen muutaman viikon ajan ja pakko sanoa, että olen kyllä enemmän kuin innoissani tästä hevosesta! Paljastan jo sen verran erään luukun sisältöä, että sieltä löytyy lisää tietoa tästä uudesta karvakorvasta... ;)
D = Daughtry, yksi tämän hetken lempiartisteistani. Kuuntelen musiikkia todella paljon, varsinkin autolla ajaessani ja lenkkeillessä. Pidän niin nopeista kuin hitaistakin biiseistä, mutta eniten rakastan hyvä-äänisiä mieslaulajia, kuten Daughtry, Jason DeRulo, Boyce Avenue sekä ENVY.
E = Esteratsastus. Kuten olen monesti maininnutkin, esteet ovat ehdoton lempilajini ratsastuksessa. Kaikkien käytössä olleiden hevosteni kanssa olen päässyt myös kilpailemaan esteillä, aina 50cm luokista kansallisiin 120 luokkiin asti. Haaveena olisi joskus päästä hyppäämään vieläkin isompia luokkia, mutta saa nähdä yllättääkö rimakauhu ennen kuin saan joskus hankittua sopivan hevosen...
F = Flunssa, pahin viholliseni. Inhoan olla kipeänä, koska silloin en saa mitään aikaiseksi ja elämästä tulee niiiin yksitoikkoista. Kamalinta flunssassa on, jos menetän ääneni, sillä sen pahempaa painajaista ei tällaiselle suupaltille ole! :D
G = Greyn anatomia, lempisarjani kautta aikojen <3 Olen katsonut kyseisen sarjan kaikki yhdeksän tuotantokautta alusta loppuun (monet myös useita kertoja), ja joka keskiviikkoilta istun tiiviisti ruudun ääressä katsomassa kymmenennen tuotantokauden uusia jaksoja. Hauskinta tässä on se, että koko muu perheeni ja myös poikaystäväni katsovat sarjaa, joten se on oikeastaan meidän kaikkien yhteinen juttu.
Kuva: Google |
H = Hölkkääminen. Olen vastikään jäänyt ihan koukkuun hölkkäämiseen, mikä on aika hassua, sillä se on ollut inhokkilajini monien vuosien ajan. Ehkä opin vasta nyt itselleni sopivan hengitystekniikan, sillä nykyään juoksu kulkee ihan eri lailla kuin ennen, ja pari viikkoa sitten juoksin jopa oman ennätykseni, 10 kilometriä! Ai että sitä tunnetta, kun juoksu lihasten lämmettyä alkaa kulkemaan, tuntuu kuin mikään ei voisi pysäyttää minua! (paitsi seuraava ylämäki... :D)
I = Ihmiset. Olen aina olut todella sosiaalinen, joten tykkään olla ihmisten keskellä. Jossain vaiheessa en edes oikein osannut olla yksin, mutta nyt olen jo oppinut nauttimaan siitäkin ajasta. Kaikista ihaninta on kuitenkin olla jonkun tärkeän ihmisen vieressä jakamassa päivän kuulumisia, sillä silloin olen onnellisimmillani.
J = Jäätelö, nam! Voittamaton kesäherkku, jota voi myös vallan mainiosti syödä läpi vuoden ;D. Kesällä parhaita makuja ovat raikkaat sitruuna ja minttu, talvella taas ehdottomasti suklaa. (Hmm, tästä ei onneksi mitenkään huomaa, kuinka toivoton herkkusyöppö olen...)
K = Kapsikum Ks, ikuinen elämäni hevonen, joka nyt laukkaa jo taivaslaitumilla <3. Kapsi oli ensimmäinen vuokrahevoseni, joka opetti mulle kolmen vuoden aikana niin, niin paljon. Koskaan en ole kokenut samanlaista luottamusta itseni ja hevosen välillä, tuntui kuin lukisimme toistemme ajatuksia. Voin vain toivoa, että löytäisin itselleni joskus tulevaisuudessa yhtä upean oman hevosen, jonka kanssa voisin kokea saman luottamuksen kuin Kapsin kanssa.
L = Laiskuus. Olen aina ollut pohjattoman laiska ihan kaikessa, ja tykkään lykätä asioita viime tinkaan. Jos oikein ryhdistäydyn, saatan saada lyhyessä ajassa paljonkin aikaiseksi, mutta yleensä en vain jaksa edes yrittää. Onneksi olen myös todella tunnollinen ihminen, joten laiskuus ei saa minusta yliotetta esimerkiksi koulussa ja töissä, muuten saattaisin olla ongelmissa...
M = Meri. Rakastan merta yli kaiken; sen tuoksua, aaltojen kohinaa, yllä lentäviä lintuja, ihan kaikkea. Meillä on mökki saaressa Itämerellä, joten olen pienestä pitäen tottunut olemaan meren läheisyydessä. Ulkomailla meret ovat vieläkin ihanampia kaikessa sinisyydessään ja lämpimyydessään! En tiedä mitään rauhoittavampaa kuin istua yksin meren rannalla auringonlaskun aikaan, kuunnellen veden pientä liplatusta ja lokkien ääniä. Olisi niin upeaa hankkia joskus oma talo ihan meren rannasta, mutta voi olla että siihen tarvittaisiin se lottovoitto...
N = Nukkuminen, yksi ehdottomista lempiasioistani. Tarvitsen keskimääräistä enemmän unta jaksaakseni, vähintään yhdeksän tuntia yössä, joten olen tottunut nukkumaan paljon. Mulle on ihan myrkkyä nukkua liian vähän, silloin olen koko päivän väsynyt, kiukkuinen ja masentunut. Varsinkin talven pimeydessä nukkumisen tärkeys oikein korostuu, sillä univelkaisena kaikista tärkeistäkin asioista katoaa merkitys enkä haluaisi tehdä mitään muuta kuin nukkua. Onneksi olen sentään aina ollut hyvä nukkumaan: nukahdan helposti enkä heräile öisin, mikä helpottaa elämää melkoisesti.
O = Onnellisuus. Tärkein tavoite elämässäni on olla onnellinen, joten pyrin huomioimaan tämän kaikissa ratkaisuissani. Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa olevani onnellinen, sillä mulla on rakastava poikaystävä, monta tärkeää ystävää, ihana harrastus, työpaikka sekä yhtenäinen perhe <3
P = Puhuminen. Rakastan puhumista, lörpöttelyä, juoruamista, höpöttämistä - ihan kaikkea missä suu vain liikkuu! Monet ovat jopa vitsailleet, että rakastan omaa ääntäni niin paljon, ettei puhumistani hidasta edes kuuntelijoiden katoaminen... On kyllä ihan totta, että olen huono antamaan muille suunvuoroa, mutta arvostan silti rajattomasti niitä harvoja ihmisiä, jotka oikeasti jaksavat kuunnella omaa vaahtoamistani tuntikaupalla!
Q = Quatro stagioni, lempipizzani. Siihen kuuluu tonnikalaa, herkkusieniä, katkarapuja sekä kinkkua, nam!
R = Reeta, rakas pikku suokkiriiviöni. Vuokrasin Reetaa kahden vuoden ajan, ja sinä aikana me molemmat edistyimme todella paljon niin koulussa kuin esteilläkin. Reeta oli alkuun lähes täysin kouluttamaton, mutta ajan myötä siitä kuoriutui melkoinen timantti. Tässä tammassa todella oli luonnetta, mutta se myöskin osasi halutessaan antaa ratsastajalleen kaikkensa. Lopetin Reetan vuokraamisen, kun se myytiin uuteen kotiin.
S = Salaisuudet. Tykkään kuunnella toisten salaisuuksia ja jakaa omiani läheisimmille ihmisilleni. Olen aina pitänyt luotettavuutta ehdottoman tärkenä asiana, joten en ikinä tahallani paljastaisi toisten syvimpiä salaisuuksia muille, ja luotan myös että minua kohdellaan samoin. Tällä tavalla salaisten asioiden jakaminen vain lähentää entisestään.
T = Tulevaisuus. Yksi elämäni stressaavimmista asioista on tulevaisuus, koska kaikki on tässä vaiheessa vielä niin auki. Mitä opiskella, missä asua ja kenen kanssa, mitä työtä haluan tehdä tulevaisuudessa, miten mahdan pärjätä omillani? Kysymyksiä olisi vaikka millä mitoin, vielä kun saisi niihin vastauksia...
U = Ulkomaat. Rakastan matkailua, vaikken olekaan päässyt ulkomaille kuin muutaman kerran. Haaveenani olisi vierailla elämäni aikana niin monessa maassa kuin mahdollista, sillä uusien paikkojen näkeminen on todella taianomaista. Lempi matkakohteitani ovat kaikki lämpimät maat, joista löytyy palmuja, upeita hiekkarantoja sekä turkoosi meri, enempää en tarvitse!
V = Valokuvaus. Pidän todella paljon valokuvaamisesta, vaikken siinä mikään mestari olekaan. Tuurilla silti jotkin kuvat onnistuvat ja niistä tulee jopa hienoja. Haluaisin opetella käyttämään käsisäätöjä paremmin, jotta osaisin ottaa myös parempia kuvia.
Y = Yöt. Rakastan yöaikaa, sillä olen varsinainen yöeläin. Mitä myöhempi on, sitä vilkkaammin aivoni hyrräävät ja sitä enemmän tunnen saavani aikaseksi. Keksin itselleni paljon erilaista tekemistä yöaikaan, olen mm. siivonnut huonettani keskellä yötä, käynyt lenkillä ihastelemassa tähtitaivasta tai ihan vain istuskellut yksinäni pimeässä katsomassa telkkaria. Yökukkumisesta on hyötyä varsinkin viihteellä ollessa, sillä mulle ei tuota minkäänlaista ongelmaa viihtyä baarissa valomerkkiin asti. Usein toimin myös yöllä kuskina, koska pystyn olemaan virkeä auton ratissakin. Joskus tästä valvomisesta on silti haittaakin, nimittäin aamuvuorot sun muut aikaiset heräämiset tuottavat usein tuskaa...
Ä = Äitiys, tulevaisuuden haaveeni. En haluaisi lapsia vielä, mutta tiedän varmasti haluavani ainakin kaksi lasta tulevaisuudessa. Mielestäni perhe on elämässä se kaikkein tärkein asia, joten unelmoin omasta sellaisesta enemmän kuin mistään muusta.
Ö = Ötökät. Inhoan monia ötököitä, varsinkin hämähäkkejä, lukkeja ja koppakuoriaisia. Jokin niissä vain kammottaa niin paljon, etten voi edes koskea niihin. Hyttysiä vihaan myös, koska tuntuu että ne ovat kaikki aina mun kimpussani, olen varmaan joku ihme hyttysmagneetti... Ja kaiken kukkuraksi saan jokaikisestä pistosta kauhean kokoisen, punaisen ja kutiavan patin, joka ei lähde mihinkään seuraavaan viikkoon, MUR!
Mitäs piditte tällaisesta postauksesta? Oli muuten vaikeaa keksiä joka kohtaan jotain järkevää, mutta toivottavasti saitte edes jotain uutta tietoa itsellenne :)
Sä keksit kaikkiin tosi hyvin, ite en ikinä ois keksiny :D Kiva tämmönen :)
VastaaPoistaKiitti! Vähän sai kyllä muutamaa kohtaa miettiä :D
PoistaTosi kiva! Sai paljon lisää tietoa susta. :)
VastaaPoistaKiva että pidit! :)
Poista