Tämänpäiväisessä luukussa kerron omista ulkomaanmatkoistani. Olen käynyt ulkomailla (jos ruotsinlaivaa ei lasketa) vain kaksi kertaa: vuonna 2010 Israelissa ja viime joululomalla Teneriffalla. Luvassa on ennen kaikkea huimasti kuvia, joten varautukaa piiitkään postaukseen!
Playa de las Americas, Teneriffa
Teneriffalle teimme viime joululomalla viikon reissun. Mukana oli perheeni lisäksi minun ja siskoni poikaystävät, joten aika isolla porukalla lähdettiin. Pidin paikasta todella paljon, ainoa miinus oli usean päivän pilvinen sää. Kävimme mm. vesi- ja eläinpuistossa, veneajelulla ja Teide-tulivuorella. Olisi tuolla kauemminkin viihtynyt!
|
Kaupungin ilotulitus vuodenvaihteessa |
|
Veneajelulla bongasimme mereltä delfiinejä ja miekkavalaita, molempia näkyi paljon! |
|
Eläinpuiston sisäänkäynti, ihan mahtavat pensaat! |
|
Pinguja! |
|
Miekkavalas poseerasi näytöksessä |
|
Onneksi ei istuttu noin lähellä reunaa :D |
|
Myös merileijonat olivat todella suloisia temppuineen! |
|
Ihana merihevonen <3 |
|
Näin myös flamingoja ensimmäistä kertaa ikinä! |
|
Kyllä kelpaisi alkaa delfiininkouluttajaksi :D |
|
Tulivuorella menimme tällaisella hissisysteemillä |
|
Tuolla kaukaisella huipulla kävimme, siellä oli jopa vähän lunta! |
|
Ja sitten taas rannalle! |
Eilat, Israel
|
Ensimmäinen kertani lentokoneessa |
|
Ensivaikutelma Israelista: hyvin kuivaa :D |
Israelissa olimme perheeni kanssa kahden viikon lomalla vuosien 2010 ja 2011 vaihteessa. Tämä oli mun ensimmäinen ulkomaanmatkani, eikä hienompaa kohdetta olisi voinut löytyä! Eilatissa oli ihania rantoja, merenalainen koralliriutta ja ennen kaikkea, mulle täydellinen ilmasto. Siellä sataa vain pari millimetriä vuodessa, joten voitte kuvitella ettei siellä kovin usein nähdä pilviä saati sadetta (hyvä koska en todellakaan pidä sateesta). Joka päivä paistoi aurinko ja talviaikaan lämpötila oli koko ajan noin 25 astetta. Kesällä siellä saattaisi olla vähän tukalammat oltavat, sillä pahimmillaan lämpötila on 50 astetta varjossakin... :D
|
Osittain vedenalainen akvaario, jossa pääsimme katselemaan luonnollista merenpohjaa lasin läpi |
|
Ja tältä siellä näytti, eikö olekin kaunista! |
|
Meidän hotellimme |
|
Kävimme läheisellä palmuplantaasilla, oli hieno paikka! |
|
Eilatin liikennevalot... tai ehkei sittenkään. Kaupungissa ei nimittäin ollut muuta kuin liikenneympyröitä, joten vanhat liikennevalot oli koottu yhteen tolppaan koristeeksi :D |
|
Hui mustekala :S |
|
Kuivunut koralli |
|
Kaupungin yövalaistus (Eilat on keskellä erämaata, joten muuten siellä olisi ollut pilkkopimeää) |
Eilatissa teimme kahdessa viikossa vaikka mitä: shoppailimme, kävimme sukeltamassa, snorklasimme, söimme joka ilta ravintoloissa, kävimme kamelisafarilla ja matkasimme Kuolleenmeren kautta Jerusalemiin. Jerusalemista en niinkään pitänyt, siellä oli likaista ja aivan liian ruuhkaista verrattuna pienempään ja rauhallisempaan Eilatiin. Kamelit sen sijaan olivat mahtavia otuksia!
|
Minä jouluaattona, maailman paras joulu <3 |
|
Yhden uimarannan yhteydessä oli myös delfiinejä! Niillä oli oma aitaus, josta ne tosin pääsivät merelle aina halutessaan |
|
Omnomnom rannalla syömässä :D |
|
Rannalta löytyi myös muita otuksia! |
|
Koralliriutan uimaranta... |
|
... ja sen ohjetaulu :D Ymmärretty, eikun...? |
|
Vähän erilainen vessakyltti :D |
|
Kamelisafarille lähdössä |
|
On se vaan viehkeä otus :D |
|
Perheen joulupotretti :D |
|
Jerusalem ja itkumuuri |
|
Kuollutmeri |
|
Ja hyvin kellui siinä suolamäärässä! :D |
Huh tulipas tästä megalomaaninen postaus... Propsit niille, jotka jaksoivat lukea koko postauksen! Onko joku teistä käynyt näissä lomakohteissa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti