perjantai 6. joulukuuta 2013

Luukku 6: Faktoja Corasta


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Nyt on luvassa paljon toivottu esittely uudesta vuokrahevosestani, Corasta. Ja tietenkin kuvien kera! Toteutin sen lyhykäisten faktojen muodossa, koska hevonen on kuitenkin vielä aika uusi tuttavuus...


1) Cora, viralliselta nimeltään Cormint Zamira, on Saksasta tuotu Holstainer-tamma.

2) Cora on syntynyt 23.5.2007, eli se on nyt 6-vuotias (kohta 7v). Kokoa tammalta löytyy n. 165-170cm.


3) Koulutustasoltaan tamma on tällä hetkellä koulupuolella n. heB-tasoinen (koulutus jäänyt kesken Saksassa), estepuolesta taas ei ole varmaa tietoa. Suomessa menty vasta puomeja ja niillä ainakin vaikuttaa melko kokemattomalta.

4) Coralla on hieno suku (näin olen kuullut, vaikken itse olekaan vielä perehtynyt) ja liikettä löytyy melkoisesti, joten ainakin kouluradoille on potentiaalia!


5) Cora ei ole ennen Suomeen tuloaan maastoillut, joten on vielä aika epävarma ja säikky siellä. Käyttäytyy kuitenkin onneksi asiallisesti eikä hypi minne sattuu.

6) Cora inhoaa satulan ja loimien laittoa todella paljon, ja muuttuukin silloin lähes eri hevoseksi. Koitetaan pikkuhiljaa saada Cora ymmärtämään, ettei niiden laitto ole niin kamalaa kuin se kuvittelee.

7) Coralla on laaja valikoima erilaisia sirkusliikkeitä sopivia tilanteita varten, joten pääsinkin kokemaan kaiken maailman capriolet kun erehdyin menemään ensimmäistä kertaa pellolle... :D


8) Cora luulee olevansa kirahvi, eikä siksi "mahdu" tallin ovesta sisään. (Sillä on jännittyessään tapana nostaa päänsä todella korkealle, jolloin se ei suostu tulemaan tallin pikkuovesta sisälle, mikä on välillä melko rasittavaa. No, hiljaa hyvä tulee...)

9) Coralla on menty vasta kerran ilman satulaa ja silloinkin kävin vain käyntimaastossa, joten vielä ei ole tietoa miten tamma toimii ravissa ja laukassa ilman satulaa. Veikkaan kuitenkin, että melko pomputtavaa kyytiä tulossa noilla askelilla... :D


10) Mun olisi tarkoitus alkaa hypätä Coralla (omistajalla ei nimittäin ole estekokemusta), joten saa nähdä koska lähdetään ensimmäistä kertaa näyttämään sille esteitä maneesiin! Kiva päästä taas harjoittelemaan kokemattoman hevosen kanssa, sillä siitä on jo aikaa kun Reeta oli vielä tuossa pisteessä. Hieno peli siitäkin kuoriutui, joten en malta edes odottaa mitä Corasta vielä tulee!

Tässä oli nyt joitakin perusfaktoja, jos jollekin jäi vielä kysyttävää niin vastaan parhaani mukaan! :)

2 kommenttia: