torstai 12. joulukuuta 2013

Luukku 12: Coran kuulumisia


Ihan ensiksi toivoisin teiltä lukijoilta vähän aktiivisuutta, kun kerran tätä joulukalenteria toivottiin niin yksimielisesti. Tuntuu, että näitä luukkuja lukee yhä harvempi joulukalenterin edetessä... Koitan kuitenkin joka päiväksi keksiä jotain kivaa tänne, joten kommentit olisivat hieno palkinto omasta vaivannäöstäni!

Nyt kuitenkin tämän päivän luukkuun, jossa vuorossa lupailemaani materiaalia mun ja Coran ensimmäiseltä maneesireissulta:

Alkukäyntejä
Cora ei ollut aikaisemmin tässä maneesissa käynyt, joten alkuun käveltiin pitkään ympäri maneesia ihmettelemässä peilejä, katsomoa sun muuta jännittävää. Kun sain hepan hieman rentoutumaan, aloitettiin pysähdyksillä käynnistä ja sen jälkeen kevyellä ravilla. Tämän jälkeen harjoiteltiin pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa, nämä sujuivat jo melko hyvin! Oikealle väistöt jäivät vielä aika pieniksi, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa... 


Kuvien laatu ei päätä huimaa pimeässä maneesissa, mutta saa niistä edes jotain käsitystä!

Sitten olikin vuorossa laukkaaminen pääty-ympyrällä. Tällä kertaa keskityttiin lähinnä eteenpäin menemiseen, sillä Cora on niin pitkään joutunut varomaan liikkeitään huonolla pohjalla. Saatiinkin esiin todella kivaa isoa laukkaa, ja myös ravista löytyi rento ja letkeä vaihde. On tuo tamma vaan niin hieno liikkeiltään, en malta odottaa että päästään työstämään niitä lumihangessa! Siirtymisiäkin saadaan harjoitella vielä rutkasti, mutta nyt saatiin sentään jo muutama kohtuullinen laukannosto aikaiseksi. 

Loppuun vielä video:



Postauksen kuvat ja videon on kuvannut Riikka, isot kiitokset!

P.S. Huomatkaa mun uusi ostos: ihana ruskea satulahuopa Hööksiltä <3 
P.P.S. Muistakaa myös tsekata eilinen luukku, joka ilmestyi vasta myöhään illalla!

6 kommenttia: