maanantai 18. marraskuuta 2013

Uusia tuulia hevosrintamalla

Nyt kun asia alkaa tulla ajankohtaiseksi, päätin avata sitä hieman täälläkin. Pääuutinen kaikessa lyhykäisyydessään on se, että vaihdan sekä hevosta että tallia tämän kuun lopussa - jälleen kerran. Mikä tähän päätökseen sitten on johtanut?

Suoraan sanottuna: raha. Se ainoa asia, joka pyörittää tätä maailmaa, tai siltä ainakin tuntuu. Nykyään kun olen töissä, maksan luonnollisesti myös harrastukseni itse, ja siksi olen joutunut miettimään tätäkin ikävää puolta tässä lajissa. Kylmä totuus on, että mulla ei ole varaa hevosen puoliylläpitoon eikä myöskään maneesitallilla ratsastamiseen, ellen aio jättää opiskelua pelkäksi haaveeksi. Yksin asuminen, varsinkin pääkaupunkiseudulla (jonne olen siis muuttamassa) on todella kallista, joten haluan ajatella kauaskantoisesti ja laittaa jo nyt kaiken liikenevän rahan säästöön. Muutto on edessä ensi syksynä, joten nyt oli korkea aika miettiä talousasiat kuntoon, mikä mun tapauksessa tarkoitti sitä ainoaa asiaa johon rahani uppoavat, eli ratsastusta.

Välillä olen jopa ajatellut ratsastuksen lopettamista kokonaan, mutta kuitenkin tiedostan, etten osaisi elää ilman hevosia. Ne ovat jo niin monen vuoden ajan olleet mulle pakokeino arjesta, tuki ja turva vaikeina aikoina. Reetan myynti ja Kapsin lopetus ovat kuitenkin saaneet mut jollain tapaa todella kyyniseksi koko harrastusta kohtaan, tuntuu kuin kaikki tärkeät hevoseni väistämättä katoaisivat elämästäni. Varmaankin siksi mun on ollut todella vaikea antaa itseni kiintyä Lelleen, koska tiesin sen puoliylläpidon kumminkin jäävän korkeintaan vuoden mittaiseksi. Jos en kiinny enää uuteen hevoseen, siitä luopuminen ei myöskään satuta enää enempää. Näinhän sitä voisi toivoa, mutta silti Lellestä on väkisinkin tullut tärkeä näiden viiden kuukauden aikana, joten kyllä siitä luopuminen taas kerran kirpaisee.


Tärkein pointti on kuitenkin se, ettei puoliylläpidon lopettaminen johdu millään tapaa Lellestä tai sen omistajasta, päinvastoin. Molempien kanssa tulin juttuun todella hyvin, ja siksi onkin sääli lähteä näin pian. Ajattelen asian kuitenkin niin, että tällaisessa tilanteessa lopetan mieluummin mahdollisimman pian enkä jää pitkittämään väistämätöntä, koska se tuntuisi vain pahemmalta. Lellen kanssa yhteistyö oli kuitenkin vielä sen verran alkutekijöissään, etten tällä kertaa menetä monen vuoden työtä ja luottamusta, niin kuin kahden edellisen hevosen kohdalla. Tällaista tämä harrastus kuitenkin ilman omaa hevosta on, kaikista tilaisuuksista pitää osata ottaa ilo ja hyöty irti, vaikkei koskaan tiedä millloin yhteinen taival päättyy.


Mulla oli kyllä melkoinen tuuri matkassa, sillä löysin heti lopettamispäätöksen uuden, yhtä kivan hevosen Lellen tilalle. Ystäväni Mia nimittäin osti itselleen hevosen Saksasta noin kuukausi sitten, ja tarjosi tätä hevosta mulle vuokralle. Kyseessä on 6-vuotias, hyväsukuinen tamma Cormint Nohn eli Cora, jonka vuokraamisen aloitan joulukuun alussa. Olen kyllä aika innoissani tästäkin hevosesta, niin lupaavalta se tuntui heti ensimmäisellä kokeilukerralla! Toinen positiivinen asia on se, että pääsen palaamaan takaisin vanhalle tallilleni, nimittäin Cora muutti heti Saksasta tultuaan sinne. Ikuisena maalaisjunttina mulle ehtikin Lellen isolla ja hienolla tallilla tulla kauhea ikävä rauhallista maalaistallia ihanine maastoineen <3 Kiva palata taas vanhaan tuttuun porukkaan harrastamaan uuden hevosen kanssa! 

Corasta on vielä aika heikosti kuvia, mutta tässä pientä esimakua:

Väri ja sukupuoli pysyivät samana, mutta ikä ja luonne vaihtuivat kertaheitolla :)

Cora tänään

Huhhuh, tätä postausta oli jotenkin todella vaikea pukea ajatuksista sanoiksi, mutta toivottavasti onnistuin siinä edes jotenkuten. Ja jos jollekin jäi vielä vastaamattomia kysymyksiä, niin vastailen niihin mielelläni! 

4 kommenttia:

  1. Harmi ettei Lellen kanssa yhteistyö jatkunut pidempään! Cora näyttää kuitenkin kivalta. Voitko kertoa Corasta enemmän? Ajattelitko jatkaa sitten pääkaupunkiseudulla ratsastusta? Siellä hinnat on kuitenkin todella kalliit. Mitä ajattelit mennä opiskelemaan? Kauheesti kysymyksiä mutta toivottavasti jaksat vastata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Corasta tulossa pian kattavampaa esittelyä, odotan vain että saan vähän lisää kuvia siitä :) Ja en tiedä vielä miten ratsastuksen käy muuton jälkeen, kovasti haluaisin kyllä jatkaa, mutta ainakin ratsastuskerrat harvenevat väkisinkin... Opiskelusuunnitelmista ajattelin tehdä oman postauksen, mutta sanotaan nyt sen verran että ainakin psykologia kiinnostaisi :)

      Poista
  2. Muutatko pääkaupunkiseudulle opiskelujen perässä? Mitä lähdet opiskelemaan, jos saa udella? Ja tsemppiä uuden hevosen kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähinnä siksi joo. Aion hakea ainakin psykologiaa opiskelemaan, muista kohteista en ole ihan varma vielä. Ja kiitos, saa nähä mitä meistä kehittyy! :)

      Poista