tiistai 26. tammikuuta 2016

Paluu maanpinnalle

Viimeksi kouluvalmennuksesta kertoessani hehkutin, kuinka paljon olimme Doron kanssa menneet eteenpäin. Samalla olin jo ehtinyt vaaleanpunaisissa kuvitelmissani siihen pisteeseen, missä meidän meno kehittyisi tästä lähin kerta kerralta paremmaksi ilman yhtäkään takapakkia. No, viime valmennuksessa palasinkin sitten takaisin maankamaralle...

En halua tehdä tästä mitään valitusvirttä siitä, kuinka mikään ei sujunut, sillä en koe sen hyödyttävän itseäni sen enempää kuin muitakaan. Loppujen lopuksi en edes osaa täysin kuvailla, miksi koko tunti tuntui itsestäni niin kovin epäonnistuneelta, vaikka kuvien perusteella meno näyttikin välillä ihan normaalilta. Jokin ei vain täsmännyt, mutta sellaistahan elämä joskus on. Epäonnistumisia saa ja kuuluukin välillä tulla, joten haluan kertoa sellaisetkin rehellisesti muiden juttujen ohessa.

Tässä havainnollistavaa kuvaa siitä, miltä meidän meno suurimman osan tunnista näytti (pahimmat kuvat ovatkin sitten epäonnistuneet ratsastuskuvat -postaukseen soveltuvaa materiaalia, joten ne säästyköön sinne :D)

Ehkä suurin syy äkilliseen tason heikkenemiseen oli se, että tässä valmennuksessa muutettiin edelliskerroilla harjoiteltuja tehtäviä astetta vaativampaan suuntaan. Mulla on kuitenkin uudehkon hevosen kanssa nappulat edelleen aika hukassa, joten tunnin aihe eli siirtymiset tuottivat kunnolla päänvaivaa. Edellisissä valmennuksissa ollaan keskitytty lähinnä sopivan reippaan tempon löytymiseen, ja siitä syystä jatkettu pitkiä pätkiä samassa askellajissa. Tällä tunnilla tarkoitus oli tehdä nopeampia vaihteluita ravin ja laukan välillä, mutta toteutus ei sitten ollutkaan niin onnistunut, sillä ongelmia oli niin puolipidätteiden läpisaamisessa kuin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessäkin.

Aada ehti kuvata tunnin puolivälistä muutamia kuvia (lyhyestä kuvausajasta johtuen vain oikeasta kierroksesta), joten niistä kiitos sinne suuntaan!

Positiivisiakin puolia tunnilta löytyi. Doro oli alkuraveissa todella miellyttävä ratsastaa, melkein yhtä hyvä kuin yleensä vasta lopputunnista. Ehkä suurin epäonnistumisen tunne tulikin juuri siitä, kun hevonen oli valmennuksen alussa niin lupaavan tuntuinen, mutta samaa tunnetta ei enää lopputunnilla löytynyt. Pitkän pidätteiden tahkoamisen jälkeen saatiin kuitenkin myös nopeaa reagointia puolipidätteisiin sekä energisiä laukannostoja, joten hukkaan ei tämäkään tunti mennyt. Seuraavat itsenäiset ratsastuskerrat päätin kuitenkin tehdä vähän erilaisia juttuja, jottei meno menisi pelkäksi nuttura tiukalla tuuppaamiseksi. Niistä lisää myöhemmin!

Kuski säätää, mutta Doron ilme on ihana!



Jos aihe herätti ajatuksia, niin kuulisin niitä mielelläni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti