torstai 12. syyskuuta 2013

Syksy saapui

Hmph, syksy jälleen kerran. Outoa viimein ymmärtää, että nyt todellakin on syksy, enkä silti ole koulussa. Välivuosi tuntui todella kaukaiselta ja absurdilta ajanjaksolta silloin kun sitä suunnittelin, mutta nyt alan vihdoin käsittää asian. Koko kesän mulla oli vielä sellainen olo, että olen vain tavallisella kesälomalla ja käyn kesätöissä. Koulujen alettua muu perhe kuitenkin häipyi arkipäiviksi töihin ja kouluun, ku itse jäin kotiin tai menin töihin. Nyt syksyn tullessa tajusin, että tätä tämä nyt on. Tulee talvi, tulee kevät ja sitten taas kesä, eikä mun tarvitse koko aikana mennä kouluun. Tällainen kunnon irtiotto koulusta tulee todellakin taroeeseen, koska olin siihen niin kurkkuani myöten täynnä keväällä. Vuoden kun käyn töissä, niin sitten tovon mukaan alkaisi opiskelukin taas houkuttamaan.


Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että ulkona aamuisin vallitseva sumu on siirtynyt myös mun pään sisälle. Päivät ja viikot viuhahtavat ohi, kuukaudet ja vuodenajat vaihtuvat, enkä silti tunne saavani mitään aikaiseksi. Vuorotyökin vielä osaltaan sekoittaa pakkaa, koska välillä saatan olla töissä tiistaiaamuna, välillä torstai-iltana, ja toisinaan taas sunnuntaina. Suurimman osan ajasta en edes tiedä mikä päivä on. Elämäni on myös tällä hetkellä niin kiireistä, että lähes joka aamu herätyskellon soidessa käyn tämän ajatuskuvion läpi: Mikä päivä tänään on? Mitä kello on? Mihin mun pitäisi olla menossa, töihin, valmennukseen vai kenties kaverin luo? Aivan liian harvoin on niitä päiviä, jolloin tajuan, ettei mulla olekaan kiire mihinkään.






Tällä hetkellä mulla ei ole tarpeeksi aikaa itselleni. Ainainen kiire saa kaikki asiat tuntumaan velvollisuuksilta. Täytyy mennä töihin, täytyy liikuttaa hevonen, täytyy nähdä kavereita, täytyy lenkittää koira. Todellisuudessa mun kuuluisi nauttia näistä kaikista, mutta sita varten tarvitsisin väljemmän aikataulun. Inhoan sitä, että tallilla käydessä on kiire enkä saa rauhassa puuhailla Lellen kanssa. Vielä ikävämpää on se, että kavereiden näkemiseenkin tarvitsee laittaa aikaraja, jotta ehdin taas seuraavaan paikkaan.

Jatkossa mun pitää entistä paremmin alkaa pitämään huolta siitä, että joka viikko on vähintään yksi sellainen päivä, jolloin ei ole aikataulua. Voin tehdä niitä asioita mitä haluan, niin kauan kuin haluan. Sillä tavalla jaksaisin paremmin myös kiireiset päivät, kun tiedän että kerran viikossa saan ottaa rauhassa.





Toinen asia. joka vaikuttaa tämänhetkiseen mielialaani, on juurikin syksy. Nyt kaikkialla on vielä kaunista, lehdet ovat pääosin puissa ja ilma on mukavan viileä. Ei kuitenkaan mene kauaa, kun joka puolella on harmaata, kylmää ja pimeää, loputtoman pimeää. Vuodenajoista inhottavin on juuri loppusyksy sekä lähes koko talvi. En ole varsinaisesti käynyt hakemassa minkäännäköistä diagnoosia, mutta epäilen että mulla on jonkinasteinen taipumus lievään kaamosmasennukseen. Koko pimeän ajanjakson saan kamppailla pitääkseni ajatukseni positiivisina ja jaksaakseni nousta ylös aamuisin. Varsinkin aikaisin aamusta herääminen on vaikeaa, koska silloin ulkona on vielä pimeää. Sängystä nouseminen olisi huomattavasti helpompaa, jos ulkona paistaisi aurinko, kuten kesällä. En myöskään pidä sateesta, kurakeleistä enkä oikeastaan lumestakaan. Talvessa hienoa ovat vain ne päivät, kun aurinko paistaa ja voi lähteä hevosen kanssa kunnon lumihankeen baanailemaan.




Välillä olen miettinyt, että kannattaisi varmaan hankkia joku heräämistä auttava kirkasvalolamppu, mutta toisaalta haluaisin pystyä itse vaikuttamaan omaan milelialaani. Tiedän, että epäterveellinen ruoka ja varsinkin univaje ovat mulle myrkkyä talvisin, joten haluankin kokeilla kuinka paljon oloni paranee, jos yritän välttää niitä. Oma unentarpeeni on noin 9 tuntia yössä, joten yritän nukkua tasaisesti sen verran joka yö. Samaten mun pitäisi kiinnittää huomiota ruokavaliooni ja suosia enemmän terveellisiä ruokia, mulla kun on paha tapa syödä usein töissä heseruokaa... Myös liikuntaa olisi hyvä lisätä, koska saan siitä paljon lisäenergiaa ja samalla kuntokin paranisi. Nytkin mulla olisi kauhea hinku päästä testaamaan uusia varusteita, mutta mulla on edelleen sen verran ahdistava kurkkukipu, etten halua ottaa riskiä että tulen taas kipeäksi...





Tällainen avautumispostaus tällä kertaa, löytyykö kohtalotovereita? :)

P.S. Lellestä vielä sen verran, että eliset käynti- ja ravitreenit onnistuivat paljon paremmin kuin parina edellisenä päivänä, joten nyt voin olla taas siihen asiaan tyytyväinen!

2 kommenttia: