perjantai 10. kesäkuuta 2016

Uusia aluevaltauksia

Olisinko uskonut eräänä tavallisena maanantaina, että päivän päätteeksi olisin muun muassa tehnyt elämäni ensimmäisen vierailun oriasemalle, nähnyt edesmenneen vuokrahevoseni kasvattajan, päässyt tutustumaan nuoren hevosen ratsukoulutukseen ja löytänyt itseni 3-vuotiaan suokkiorin selästä? Ei olisi ollut ihan ensimmäinen arvaukseni.

Kaikki kuvat © Senni Vilander, kiitos!

Opiskelukiireideni hellitettyä pääsin pitkästä aikaa vierailemaan Sennin luona Ypäjällä kokonaisen päivän ajan. Aamu alkoikin heti jännittävissä merkeissä, kun kuskasimme Alli-tamman oriasemalle, jonne se sai jäädä viettämään laatuaikaa tulevan sulhasensa kanssa. Tallille ajaessamme tajusin hauskan yhteensattuman: kyseessä oli FWB-hevosia kasvattava tila. jonka kasvatteihin sattuu lukeutumaan myös ensimmäinen vuokrahevoseni, nyt jo taivaslaitumilla laukkaileva Kapsi. Allin sulhoksikin oli valikoitunut Kapsin astetta laadukkaampi puoliveli ;)

Tämän reissun jälkeen ajelimme monien mutkien jälkeen syömään ja sieltä suokkiori Herkuleksen luo. Kyseessä oli valloittava 3-vuotias nuori, jonka selässä oli ehditty käydä vasta kerran aiemmin. Ja kuinka ollakaan, seuraavaksi löysin itseni Herkun selästä orin toista ratsastuskertaa suorittamasta. Mullahan ei aikaisempaa kokemusta nuorista hevosista ja ratsuttamisesta ole, joten oli hieno kokemus päästä käymään noin fiksun vauvahevosen kyydissä. Herkkuhan käyttäytyi koko ratsastuskerran kuin vanha konkari, vaikka kokeiltiin ensimmäistä kertaa ratsastaja selässä raviakin. Kyllä on lupaava nuori, ei voi muuta sanoa!



Seuraavan ratsun kohdalla rotu pysyi samana, mutta sukupuoli vaihtui ruunaan, ikää tuli 10 vuotta lisää ja harja piteni noin metrin verran. Kukas muukaan tämä suomiherra oli, kuin Sennin iki-ihana Pyry. Olen ratsastanut Pyryllä kerran viime talvena, joten jonkinlaista muistikuvaa oli tästä herrasta. Tällä kertaa matkasimme läheiselle kentälle muistelemaan koulukiemuroita (tai lähinnä kuski koitti kóvasti muistella, miten sitä koulua mentiinkään). Oli taas melkoinen kulttuurishokki istua pitkästä aikaa suomenhevosen selässä, ja vieläpä kahdesti samana päivänä! Pyry kuitenkin teki kiltisti kaiken mitä ymmärsin pyytää, joten ratsastuksesta sai tosiaankin nauttia.



Kesä ja hevoset, parempaa yhdistelmää saa etsiä!



Iso kiitos vielä Sennille ihanasta tallipäivästä, kesäisistä ratsastuskuvista ja ennen kaikkea hienojen hevosten lainasta!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Harmauden keskellä

Otsikko ei vastaa ainakaan tämänhetkistä säätä, sillä nyt on muutama päivä nautittu aivan mahtavista helleilmoista. Juuri maauimalasta kotiutuneena tuntuu hassulta selata julkaisemattomia kuvia yli kuukauden takaa, jolloin kesäisestä vihreydestä ja lämpimistä ilmoista ei ollut vielä tietoakaan. Haluan kuitenkin jakaa kuvia yhdeltä nyt jo kaukaiselta ratsastuskerralta, jolloin pääsin taas ilokseni Jullen selkään. Olin todella tyytyväinen, että Riikka oli mukana kuvaamassa, sillä Julle liikkui sinä päivänä poikkeuksellisen hienosti. On se vain niin mun tyyppinen hevonen, ei siitä pääse mihinkään. Tämän ratsastuskerran jälkeen en ole onnistunutkaan ruunan luona vierailemaan, mutta toivon mukaan kesällä aikataulut osuvat taas paremmin yhteen.









Lopuksi laukattiin eteen-alas vähän reippaampaa laukkaa. Julle niin nautti!


torstai 26. toukokuuta 2016

Summer Bucket List


Juuri alkaneen kesäloman kunniaksi päätin osallistua ensimmäistä kertaa Jalustin.netin postaushaasteeseen, jonka aiheena onkin sopivasti kesäsuunnitelmien listaaminen. Tällaisia listoja on aina hauska laatia, sillä koskaan ei voi haaveilla liikaa! Kesän jälkeen voikin sitten palata listan ääreen ja katsoa, kuinka hyvin kohdat ovat täyttyneet.

1. Ratsasta uusilla hevosilla
Näin hevosettomana on vaikea suunnitella tavoitteita tietyn hevosen kanssa, joten sen sijaan olisi mahtavaa päästä kokeilemaan uusia hevosia. Monilla erilaisilla hevosilla ratsastaminen on avartava kokemus ja estää jumiutumasta tiettyyn ratsastystyyliin.


2. Käy uimassa keskellä yötä
Tästä olen haaveillut jo useita vuosia, joten tänä kesänä olisi korkea aika siirtyä haaveilusta toteutukseen. Vielä kun saisi jonkun kaverin innostettua mukaan niin aina parempi!

3. Tutustu Espooseen pyöräillen
Tätä aloitin jo viime kesänä huomattuani, kuinka näppärästi pyörällä löytää hienoja paikkoja ja reittejä, jotka jäisivät auton kanssa löytämättä. Espoo on kuitenkin valtava kaupunki, joten vielä olisi paljon koluttavaa jäljellä!

4. Käy maastossa kaverin kanssa
Tämä pitäisi olla toteutettavissa ilman vakituista hevostakin, joten toivon mukaan saan yhteisen maastoreissun järjestettyä jonkun kaverini kanssa.


5. Urheile ainakin 3 kertaa viikossa
Täytyy sitä jotain tavoitteita asettaa itsellenikin! Säännöllinen liikkuminen on jäänyt aika olemattomaksi kevään kiireiden takia, joten kesän aikana haluaisin petrata tässäkin asiassa. 

6. Käy festareilla
Ehdoton kesän kohokohta! Viime vuonna kävin ensimmäisillä festareillani ja tänä vuonna olisi tarkoitus ottaa uusiksi. Kerrassaan koukuttava laji.

7. Osallistu ratsastuskisoihin
Laitoinpa piruuttani tämänkin haaveen listalle. Mullahan on tälle vuodelle maksettuna D-lupa, sillä kolmen vuoden välein maksettuna lupa ei pääse menemään vanhaksi. Kisalupa siis löytyisi, kisakumppania ei niinkään. Ei ehkä maailman lupaavimmat lähtökohdat tämän kohdan toteuttamiselle, mutta ikinä ei voi tietää mitä kesä tuo tullessaan!


8. Lähde road tripille kaverin kanssa
Tämä reissu on jo kovasti suunnitteilla, mutta vielä pitäisi löytää sopiva ajankohta kesätöiden lomasta. Viime vuonna suuntasimme kaverini kanssa Itä-Suomeen, olisikohan tällä kertaa vuorossa Keski-Suomi?

9. Toteuta postaus, jollaista et ole ennen tehnyt
Kesällä jos koska on hyvää aikaa uudenlaisten postausideoiden kehittelylle ja toteuttamiselle.

10. Käy koirapuistossa vähintään kerran viikossa
Täytyyhän sitä jokin kohta listalla olla omistettu myös uskolliselle karvakaverille. Taavi nauttii niin paljon muiden koirien kanssa leikkimisestä, että haluan ottaa tavoitteeksi viikoittaisen koirapuistossa vierailun koirani iloksi.

11. Mene ratsastuskouluun tunnille
Ehdottomasti toteuttamisen arvoinen kohta! Tästä on jo kovasti kaverini kanssa puhuttu, ratsastuskoulukin olisi tiedossa mutta toteutus vielä uupuu.

12. Käy Yyterissä
Porin upeat hiekkadyynit ovat yksi ihanimmista lapsuusmuistoistani, joten haluaisin tänä kesänä matkata käymään Yyterissä pitkästä aikaa. Käy melkein rantalomasta!

13. Ota paljon kuvia
Kamerani on jäänyt aivan hävettävän vähälle käytölle, osittain siksi että se kaipaisi kipeästi vuosihuoltoa. Nyt pitäisi saada kamera äkkiä kuntoon, jotta pääsisi taas kuvaamaan monipuolisesti niin hevoskisoja, eläimiä kuin luontoakin.


14. Vietä aikaa kavereiden ja poikaystävän kanssa
Tämä kohta ei paljon selittelyjä kaipaa!

15. Tee jotakin, mitä et ole ennen tehnyt
Mitä se on, se jääköön nähtäväksi ;)