Vanhaa tuttua moikkaamassa

Nyt palataankin tämän postauksen ajaksi takaisin viime vuoden puolelle. Olen nimittäin käynyt syksystä asti säännöllisen epäsäännöllisesti vanhan vuokrahevoseni Coran tallilla, sillä myös Riikan vuokraheppa Lilli asuu samassa paikassa. Lähinnä olen käynyt ottamassa kuvia, mutta joululomalla eksyin myös useamman kerran Coran selkään. Parilta kerralta Riikka napsi meistä ihania kuvia, joten ajattelin jakaa niitä täälläkin, vaikka Cora ei enää blogin päätähtenä esiinnykään. Olen tosi iloinen mahdollisuudesta ratsastaa Doroa ja Coraa molempia, sillä ne tuovat tervetulletta vaihtelua ollessaan ratsastettavuudeltaan kuin yö ja päivä. Siinä missä Cora on herkkä, kuumuva ja tammamainen, Doro on hitaasti lämpeävä, vähän mukavuudenhaluinen ja äärimmäisen kiltti tyyppi, joka ei ota mistään nokkiinsa.

Ai miten niin rapa roiskui? :D

Coralla ei ollut näillä ratsastuskerroilla satulaa käytössään, joten menin ilman satulaa huopavirityksellä. Ei tehty mitään kummempaa, etsittiin vain rentoutta ja vähän jumppailtiin hevosta auki. Huomaa, että olen vieläkin tottuneempi Coraan kuin Doroon, sillä mun on paljon helpompi istua Coran askellajeissa ja siten myös muu vaikuttaminen on helpompaa. Cora oli molemmilla kerroilla alkuun vähän jännittynyt ja turhan menossa, mutta loppua kohti superkiva ratsastaa. Tammalla on niin ilo ratsastaa silloin, kun se toteuttaa pyyntöni lähes ajatuksen voimalla. Parempaa tunnetta ei olekaan!

Paluu maanpinnalle

Viimeksi kouluvalmennuksesta kertoessani hehkutin, kuinka paljon olimme Doron kanssa menneet eteenpäin. Samalla olin jo ehtinyt vaaleanpunaisissa kuvitelmissani siihen pisteeseen, missä meidän meno kehittyisi tästä lähin kerta kerralta paremmaksi ilman yhtäkään takapakkia. No, viime valmennuksessa palasinkin sitten takaisin maankamaralle...

En halua tehdä tästä mitään valitusvirttä siitä, kuinka mikään ei sujunut, sillä en koe sen hyödyttävän itseäni sen enempää kuin muitakaan. Loppujen lopuksi en edes osaa täysin kuvailla, miksi koko tunti tuntui itsestäni niin kovin epäonnistuneelta, vaikka kuvien perusteella meno näyttikin välillä ihan normaalilta. Jokin ei vain täsmännyt, mutta sellaistahan elämä joskus on. Epäonnistumisia saa ja kuuluukin välillä tulla, joten haluan kertoa sellaisetkin rehellisesti muiden juttujen ohessa.

Tässä havainnollistavaa kuvaa siitä, miltä meidän meno suurimman osan tunnista näytti (pahimmat kuvat ovatkin sitten epäonnistuneet ratsastuskuvat -postaukseen soveltuvaa materiaalia, joten ne säästyköön sinne :D)

Ehkä suurin syy äkilliseen tason heikkenemiseen oli se, että tässä valmennuksessa muutettiin edelliskerroilla harjoiteltuja tehtäviä astetta vaativampaan suuntaan. Mulla on kuitenkin uudehkon hevosen kanssa nappulat edelleen aika hukassa, joten tunnin aihe eli siirtymiset tuottivat kunnolla päänvaivaa. Edellisissä valmennuksissa ollaan keskitytty lähinnä sopivan reippaan tempon löytymiseen, ja siitä syystä jatkettu pitkiä pätkiä samassa askellajissa. Tällä tunnilla tarkoitus oli tehdä nopeampia vaihteluita ravin ja laukan välillä, mutta toteutus ei sitten ollutkaan niin onnistunut, sillä ongelmia oli niin puolipidätteiden läpisaamisessa kuin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessäkin.

Aada ehti kuvata tunnin puolivälistä muutamia kuvia (lyhyestä kuvausajasta johtuen vain oikeasta kierroksesta), joten niistä kiitos sinne suuntaan!

Positiivisiakin puolia tunnilta löytyi. Doro oli alkuraveissa todella miellyttävä ratsastaa, melkein yhtä hyvä kuin yleensä vasta lopputunnista. Ehkä suurin epäonnistumisen tunne tulikin juuri siitä, kun hevonen oli valmennuksen alussa niin lupaavan tuntuinen, mutta samaa tunnetta ei enää lopputunnilla löytynyt. Pitkän pidätteiden tahkoamisen jälkeen saatiin kuitenkin myös nopeaa reagointia puolipidätteisiin sekä energisiä laukannostoja, joten hukkaan ei tämäkään tunti mennyt. Seuraavat itsenäiset ratsastuskerrat päätin kuitenkin tehdä vähän erilaisia juttuja, jottei meno menisi pelkäksi nuttura tiukalla tuuppaamiseksi. Niistä lisää myöhemmin!

Kuski säätää, mutta Doron ilme on ihana!

Jos aihe herätti ajatuksia, niin kuulisin niitä mielelläni!

Lainaratsulla hyppäämistä

Viime lauantaina olikin pitkästä aikaa vähän erilaista ohjelmaa, kun kello 12 suunnattiin Riikan kanssa auton nokka kohti Ypäjää. Olin nimittäin sopinut Sennin kanssa yhteisestä tallipäivästä, kun kerrankin meillä sopi aikataulut yhteen. Oli ihanan aurinkoinen pakkassää, joten ensin käytiin maastoilemassa Pyryn ja Mollan kanssa niin, että Senni ja Riikka ajoivat Mollaa ja itse tulin perässä Pyryn kyydissä. Oli kivaa päästä pitkästä aikaa kunnolla maastoilemaan porukalla ja luotettavan hevosen selässä!

Maastolenkin jälkeen haettiin vielä Alli tarhasta ja laitettiin tamma kuntoon maneesireissua varten. Senni oli tarjonnut mulle upean mahdollisuuden päästä kokeilemaan Allia esteillä, joten olin sanoinkuvaamattoman innoissani päästessäni hyppäämään. Maneesilla vaihdoin nopeasti toppavatteeni järkevämpiin ratsastusvarusteisiin ja eikun tamman selkään. Verryteltiin puomeja apuna käyttäen ravissa ja laukassa Sennin antaessa mulle kullanarvoisia vinkkejä Allin ratsastukseen. Alkuun olin melko hukassa tamman selässä, sillä kiirehdin liian kovaa vauhtia puomeille tehden homman vaikeaksi molemmille. Pikkuhiljaa sopiva tempo alkoi kuitenkin löytyä ja Allikin huomasi, että kyllä sen vieraankin kuskin kanssa pystyy hyppäämään.

Näin ihana ilma meillä oli maastoilla!

Hyppääminen aloitettiin puomi-pysty-puomi -linjoilla, sillä hyppykerran tarkoituksena oli saada hevosta jumpattua. Lävistäjällä olevalle linjalle mun oli kohtalaisen helppo tulla sopivaa vauhtia, mutta pitkän sivun linjalla tempo herkästi kiihtyi liikaa ja välit kävivät ahtaiksi. Saatiin kuitenkin muutamalla toistolla korjattua vauhtia rauhallisemmaksi. Hyppäsimme myös ympyrällä pientä kavalettipystyä, jolle ponnistukset osuivat aika hyvin kohdalleen.

Lopuksi rakennettiin vielä maneesin pitkälle sivulle jumppasarja, jossa oli kolmen puomin lisäksi pysty ja okseri. Ensimmäisen lähestyminen jumppasarjalle epäonnistui eikä Alli mahtunut kunnolla väleihin, mutta seuraavilla kerroilla saatiin sujuvia ylityksiä. Senni korotti viimeisenä ollutta okseria muutamaan otteeseen, jolloin se oli lopulta 105cm korkea. Kerran Alli otti puomin mukaansa ilmeisesti yllättyen sen nousemisesta, mutta viimeisellä kierroksella korjasi hienosti. Riikka otti meidän menosta muutamia kuvia ja paljon videoita, joten sain väsättyä hyppykerrasta videokoosteen.

Kaiken kaikkiaan tykkäsin Allista hevosena todella paljon! Se on juuri mun tyyppinen: energinen, yritteliäs ja herkkä. Itselleni on paljon miellyttävämpää rauhoitella hevosta esteillä kuin väkisin patistaa sitä eteenpäin. Etukäteen olin hieman huolissani siitä, miten pysyisin mukana Allin voimakkaalta näyttävissä hypyissä ja muissa pienissä riekkumisissa, mutta yllätyin tämän asian suhteen positiivisesti. Tamman hyppy oli ihanan ilmava, mutta yllättävän tasainen istua ainakin näin pienillä esteillä. Alli myös käyttäytyi mallikkaasti koko ratsastuksen ajan vieraasta kuskista huolimatta, joten Senni on kyllä todella saanut kehitettyä tammaa eteenpäin. Ilomielin menen uudestaan Allin kyytiin jos vain tilaisuuksia tulee, niin paljon nautin sillä ratsastamisesta!

Niin hieno tamma ♥