perjantai 27. syyskuuta 2013

Vihdoin kisat tiedossa!

Huomenna päästään Lellen kanssa aloittamaan kisauramme! Olemme menossa seuraestekisoihin Kuusistoon, luokkana 80cm. Can't wait! Kisoista tulossa juttua ja kuvia joko sunnuntaina tai maanantaina :).

Tästä viikosta ei kauheasti muuta kerrottavaa ole, olen ollut melko alamaissa sattuneista syistä. Lähinnä olen käynyt purkamassa ajatuksiani lenkeillä ja kuntosalillakin kävin pitkästä aikaa. Viikon ensimmäinen ratsastus oli vasta tänään, ja lähinnä vain jummpailin hevosta huomista varten.

Tämä oli nyt taas melkoinen pikapostaus, mutta tähän loppuun vielä katseltavaksi keskiviikon kauniin syyskelin kuvasaldoa:















tiistai 24. syyskuuta 2013

Ikuisesti muistoissa


Kapsikum Ks "Kapsi" 

23.7.1995 - 23.9.2013



Chara Bay IRE "Sara"
1987 - 23.9.2013



Nyt kaksi tärkeää hevostani ovat poissa. Sain tietää lopetuspäätöksestä viime viikolla, jotta pystyin käymään hyvästelemässä molemmat ennen lopullista päivää. Tallin vanhamamma Sara lopetettiin puhtaasti vanhuuden vaivoihin, joten asia oli jollain tapaa helpompi hyväksyä kuin Kapsin osalta. Ihana, rakas Kapsini. Elämäni hevonen, jonka jalat eivät vain enää kestäneet. Tuntuu niin epäreilulta, ettei Kapsille suotu yhtä pitkää elämää kuin esimerkiksi Saralle, mutta olivathan jalkojen kulumat olleet tiedossa jo monia vuosia. Ne kun eivät ikinä parane, vaan menevät ainoastaan pahemmiksi.

Aivan liian pian tuli Kapsin aika lähteä, ja vaikka se tuntuukin hirveältä, niin tiedän että näin on parempi. Nyt Kapsin ei tarvinnut kärsiä, vaan se sai lähteä ollessaan vielä oma iloinen ja seurallinen itsensä. Tiedän Kapsin ymmärtäneen, kun kävin hyvästelemässä sen viimeistä kertaa. Yleensä niin puuhakas ruuna nimittäin laski päänsä olalleni kun itkin, ja jäi siihen moneksi minuutiksi puhisten hiljaa korvaani ja hamuten hiuksiani. Sillä hetkellä tuntui, kuin en ikinä olisi ollutkaan poissa Kapsin luota.

Kapsi tulee aina olemaan mulle se hevonen, jolta opin kaikkein eniten. Minkään muun hevosen kanssa mulla ei ole ollut yhtä syvää yhteyttä kuin Kapsin kanssa  -  niin syvää, että sitä on vaikea edes kuvailla. Tätä hevosta en tule koskaan unohtamaan <3










You will always be in my heart <3

perjantai 20. syyskuuta 2013

Pikakuulumiset ja maastoilukuvia

Ei taas tällä viikolla tunnu aika riittävän yhtikäs mihinkään, ja muutenkin tuntuu että liian monia asioita on taas lyhyessä ajassa kasautunut niskaan... Stressaan ja murehdin niin paljon, ettei nukkumisestakaan meinaa tulla mitään. Tästä taas aiheutuu kunnon noidankehä: väsyneenä synkistyn entisestään ja myöskin mielialani heilahtelee rajusti pienimmästäkin asiasta. Lähinnä turhauttaa, kun tuntuu etten pysty itse vaikuttamaan yhtään mihinkään tällä hetkellä. Olen sentään löytänyt apua tähän turhautumiseen juoksemisesta. Koleassa tihkusateessa voin juosta niin kauan, että turhautuminen hellittää enkä jaksa enää stressata ja ajatella hetkeen. 

Koitan jossakin vaiheessa avata näitä asioita vähän enemmän, mutta vielä ei ole oikea aika sille. Nyt yritän kuitenkin raapustaa edes jonkinnäköisen pikakoosteen viikon tapahtumista:

Maanantaina pääsin yllättäen tallireissulle, kun tiistain ratsastus vaihtui sille päivälle. Poikaystäväni Niko oli armeijasta lomilla vielä maanatainkin, joten kävimme yhdessä tallilla ja sain pitkästä aikaa uusia kuviakin. Mulla ja Lellellä oli rento maastopäivä: pyörittiin rataa ympäri molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa. Musta on hyvä käydä säännöllisesti maastoilemassa (jos tuota rataa nyt maastoksi laskee), koska Lelle on sen verran kyttäilevä luonne. Ekalla maastoilukerrallahan olin saman tien ojassa sormi sijoiltaan, kun tammuska päätti säikähtää vähän reippaammin :D. Nyt mun tavoitteena onkin radalla ravatessa ja laukatessa löytää alkukyttäilyjen jälkeen rentoutta meidän menoon, ja tähän ollaankin päästy kerta kerralta nopeammin.


Kröhöm katse ja kädet elävät taas ihan omaa elämäänsä... :D



Heh tyylikkäät laukanvaihdot meillä :D

Tiistaina kävin Turussa seikkailemassa lääkärikäynnin vuoksi. Ei mitään vakavampaa, mulla vaan on lapsena leikattu toinen korva, joka ei enää leikkauksen jälkeen ole tyhjentynyt normaalisti vaan se pitää vuoden välein puhdistaa lääkärissä. Aika pieni vaiva kuitenkin siihen nähden, että muut ongelmat saatiin hoidettua ja kuulokin säilyi lähes normaalina :).

Keskiviikkona oli astetta stressaavampi päivä: suoritin nimittäin autokoulun 2.vaiheen, jota olin jännittänyt todella paljon etukäteen. Turhaan kyllä jännitin, sillä se olikin huomattavasti helpompi juttu kuin esimerkiksi inssiajo. Ajoharjoitteluradalla kylki edellä luisuessa alkoi jo olla ihan hauskaakin välillä, varsinkin kun jarrut pelittivät kunnolla. Teoriassa ja arvioivassa ajossakin tuli hyviä neuvoja ja esimerkkejä, joten eiköhän nyt taas kelpaa ajella!

Torstaina eli eilen mulla oli taas Lellen kanssa Heikkisen Maijan kouluvalmennus. Edelleenkin laukannostot ja koko vasen kierros tuottivat jonkin verran päänvaivaa, mutta pikkuhiljaa nekin paranevat joka tunti. Välillä saatiin myös ihan superhienoja pätkiä ravissa ja laukassa! Yritin painaa mieleen noiden onnistumisten aikaisen tunteen, jotta osaisin yksin ratsastaessakin hakea samanlaista tunnetta. Koko illaksi meninkin sitten taas töihin, onneksi oli sentään suht rauhallinen vuoro ja vältyin yitöiltä.

Jiihaa!
Astetta rennompaa ravia kuin alkuun, tosin mun asento on edelleen yhtä huono :D



Hieno, rento tamma <3