maanantai 17. lokakuuta 2011

Kuulumisia

Huh en olekaan pitkään aikaan kirjoitellut mut eipä ole kyllä suurempia tapahtunutkaan. Kapsi jäi kisaviikon jälkeen sairaslomalle ja sen kanssa käveltiin melkein kuukausi. Nyt Kapsi alkaa olla taas täysissä voimissaan mut meidän viimeisen kauden pääkisat eli alue-estemestaruudet ehti jo mennä
ohi :( 

No, elämä jatkuu ja mulla on nyt pääasiallisena kisahevosena Reeta. Meidän kisaura onkin lähtenyt oikein mukavasti käyntiin. Oltiin sunnuntaina 14.8. seuraestekisoissa hyppäämässä meidän eka 80cm luokka ja mun yllätykseksi sijoituttiin 0/4 tuloksella toisiksi! Näistä kisoista ei harmi vaan ole yhtään kuvia, koska kameran virtakytkin oli jäänyt päiväksi päälle ja tyhjentänyt akun. Hyvä minä :D

Syyskuussa meillä ei ollut yksiäkään kisoja mut olin Reetan kanssa kuitenkin kahdella estetunnilla. Ekalla tunnilla harjoiteltiin sarjan hyppäämistä ja mentiin lopuksi noin 90cm rataa. Toisella tunnilla treenattiin laukanvaihtoja puomien avulla ja hypättiin kahta estettä lävistäjällä. Lopuksi taaempana oleva okseri oli 110cm korkea! Reeta on kyllä suokiksi todella hyvä hyppääjä koska toikaan este ei tehnyt edes tiukkaa. Mun pikku estetykki <3

Seuraavat kisat meillä oli 9.10. Oltiin MeRaTa:n seuraestekisoissa hyppäämässä meidän eka 90cm luokka. Mua hirvitti hypätä niin pienessä maneesissa mut ihme kyllä selvittiin radasta hengissä läpi. Saatiin toisesta vaiheesta 5vp ja aikavirheestä huolimatta mentiin siinä vaiheessa johtoon. Yksi ratsukko kuitenkin meni meidän ohi tuloksella 0/1vp, joten oltiin lopputuloksissa toisia :) Nyt oli taas kamera toiminnassa joten tässä pari kuvaa.



Viimeisimmät kisat meillä oli eilen eli 16.10. Oltiin Salossa aluekisoissa ja hypättiin pelkästään 90cm luokka. Olin itse ihan hermorauniona kun kävelin rataa ja ajattelin että me ei ikinä selvitä niistä esteistä. Kaikki okserit oli tosi massiivisen kokoisia ja yksi pysty oli niin kapea että huhhuh. Myöskin sarjat on ollut meille vähän vaikeita ja siellähän sellainen möllötti. Verryttelyssä otin aika monta hyppyä, koska Reetalla kestää usein jonkun aikaa päästä hyvään vireeseen. Muutamien onnistuneiden hyppyjen jälkeen mulla oli taas aika luottavainen olo ja lähdettiin sitten hyville mielin radalle. Perusrata menikin sitten ihan älyttömän hyvin ja selvitettiin kaikki vaikeatkin esteet kunnialla. Toisessa vaiheessa tein pari kaarretta sen verran huonosti että kahdesta okserista tuli takapuomit alas, joten ruusukkeita ei tällä kertaa tullut. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen kun Reeta hyppäsi niin hyvin ja nää oli vielä meidän ekat yhteiset alue-estekisat. Kuski vaan voisi jättää hermoilun ja mokailut vähemmäksi niin ensi kerralla menee paremmin :D

Verkkahyppelyä



Hei me lennetään!


keskiviikko 10. elokuuta 2011

Tallin hevosten esittelyä

Ensi kaudella Kapsi siirtyy opetusmestariksi nuoremmalle vuokraajalleen, joten mun olisi tarkoitus alkaa kilpailla tallin kahdella nuorella tammalla, Hawanalla rataesteitä ja Reetalla kenttää. 
Blogissa tulee siis esiintymään enemmän uusia hevosia, vaikka kirjoittelenkin edelleen Kapsin kuulumisia aina välillä. Siksi ajattelin esitellä tallin muutkin hevoset, jotta kaikki lukijat pysyvät kärryillä :)

Hawana II "Hawana, Hawa"

Hawana on tallin uusin tulokas, joka saapui helmikuussa 2011. Neiti on 6-vuotias täykkäriristeytys. Hawana on todella kiltti hoitaa, mutta ratsastaessa kuumuu helposti ja onkin todella herkkä ratsastaa. Olen mennyt tällä vasta muutamia kertoja maastossa ja kerran kentällä, eikä muuten ollut kaunista katsottavaa... Hawana enimmäkseen kaahasi turpa taivaassa alta pois ja kun koitin hidastaa käyntiin, herkkä neiti nostaakin laukan :D Lopussa jokin loksahti kohdilleen ja onnistuttiin menemään tasaista ja rentoa ravia. Harjoittelua vaan lisää niin kyllä meidän yhteistyö tästä paranee.

M.H. Amos "Reeta" 

En ole koskaan ollut suokki-ihmisiä, mutta tässä on suomenhevonen mun makuun! Reeta on 8-vuotias energinen tamma, jolla olen ratsastanut epäsäännöllisesti jo kaksi vuotta. Yhdet 70cm estekisat ollaan Reetan kanssa hypätty ja aluekoulukisoissa rämmittiin läpi helppo B:3 prosentein 53 ja risat. 
Tositilanteessa Reeta osaa kaikesta arkipäiväisestä sätkyilystä huolimatta olla todellinen viilipytty. Se tuli huomattua viimeksi maanantaina, kun oltiin pitkästä aikaa hyppäämässä Reetan kanssa. Tunti oli mennyt tosi hyvin, mutta yhtäkkiä mentiin nurin hypyn jälkeen. Reetan etujalat petti alta ja raukka kaatui suoraan turvalleen. Mun jalka jäi ikävästi väliin ja sen jälkeen Reeta vielä kaatui mun päälle. Päästiin nopeasti ylös ja selvittiin onneksi molemmat vaan parilla naarmulla. Tämän jälkeen nousin takaisin selkään ja kun Reeta vaikutti olevan kunnossa, hypättiin vielä sama este uudelleen vähän pienempänä ettei jäisi traumoja. Upea eläin <3


Chara Bay IRE "Sara"
Sara on 24-vuotias täykkäriristeytys, joka on nuorempana kilpaillut paljon varsinkin esteillä. Nyt turbomamma on jo eläkkeellä, mutta on edelleen todella pirteä ja hyväkuntoinen. Saraa käy säännölisesti liikuttamassa muutama aikuisratsastaja ja Sara on myös päässyt alkeisratsun hommiin opettamalla muutamaa kokematonta ratsastajaa laukkaamaan ja hyppäämään pieniä esteitä. Itse menen vanhalla mammalla aika harvoin, mutta on aina ilo mennä niin kiltillä ja kuitenkin niin energisellä hevosella kuin Sara.
















Prostak "Rontti"

Rontti on tallin ainoa "yksityishevonen", 23-vuotias tilastoruuna. Rontti on todella kiltti ja luotettava vanhaherra, jolla kuitenkin on pilkettä silmäkulmassa. Nuorena Rontti on ollut todella taitava kouluhevonen, jolla on kisattu myös esteitä. Ratsastan Ronttia silloin tällöin kun sille tarvitaan liikutusapua.



















P.S. Lisäsin nyt tänne blogiin tuon tykkäys-toiminnon, joten muistakaahan kertoa mielipiteenne postauksistani. Myös kommentteja saa jättää :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Kisaviikko

Nyt on taas Ypäjän kisaviikko takana eikä mennyt kyllä yhtään putkeen...
Osallistuttiin lauantaina 100cm ja 110cm luokkiin. Heti metrin verkassa Kapsi alkoi kieltää esteille tosi epänormaalisti monia kertoja putkeen ja aina välillä suostui menemään yli. Huomasin, että olin alkanut puskea Kapsia pohkeella kohti esteitä ja ajattelin että kiellot johtui siitä, joten koitin vain maiskuttaa ennen hyppyjä. Metrin radalla se vielä toimi, eikä Kapsi kieltänyt kertaakaan radalla. Hypyt oli silti jotenkin töksähtäviä ja lopussa tuli pari turhaa pudotustakin, mutta päästiin sentään hyväksytysti läpi.

 
Ei me ainakaan kaukaa hypätä :D Mut puhtaasti mentiin yli :)
110cm verkassa Kapsi aloitti taas saman kieltämisen, varsinkin oksereille. En päässyt perille, mistä kaikki ne kiellot johtuivat, kun Kapsi hyppäsi aina satunnaisesti yli ja välillä taas kielsi. No mentiin sitten Miniderbyn karsintaradalle ja alku sujuikin hyvin. Kaikki derbyesteet meni ilman ongelmia, mutta sitten seiskapystylle tuli pudotus ja sen jälkeen kasiokserille kielto. Tultiin uudestaan ja varoin puskemasta estettä kohti, mutta Kapsi kielsi taas ja hylky tuli :( Koitin sitten hypätä vielä kerran ja kiellon yhteydessä menin vielä tippumaan keskelle estettä. Sain sentään pidettyä ohjista kiinni ja pysäytettyä Kapsin ja lähdettiin sitten nolona pois radalta.
Eipä sitten päästy Miniderbyyn tänäkään vuonna (viime vuonna osallistuminen peruuntui kun Kapsi alkoi ontua). Meillä on paljon tuuria matkassa...

Tässä meni vielä hyvin...
ja sitten meni huonommin.
Illalla huomattiin, että Kapsi oli vilustuneen oloinen. Ilmeisesti kaikki se outo kieltäminen johtui siitä, että Kapsi oli ollut jo kisoissa vähän kipeä. Jäi sitten sunnuntain metrin luokka hyppäämättä ja Kapsilla alkaa nyt kahden viikon käyntiloma. Sen jälkeen katsotaan jaksaako Kapsi hypätä vielä aluemestaruuksissa vai jäikö kisakausi tähän. On vielä meidän viimeinen kisakausi menossa ja kyllä harmittaa jos se nyt loppuu näihin vastoinkäymisiin :(