keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Blingiä ja käytännöllisyyttä

Maaliskuisella vierailulla Veljekset Wahlsténille sain valita kotiinviemisiksi muutaman tuotteen, joista on nyt luvassa tarkempaa esittelyä. Olen ehtinyt testailla tuotteita käytössä nyt kuukauden ajan, ja voin sanoa olevani tyytyväinen hankintoihini! Heti ensimmäisenä käyttöön pääsi Horse Comfortin Light Softshell -ratsastustakki, jota olen käyttänyt ahkerasti niin arkielämässä kuin tallillakin. Takki pitää hyvin vettä ja on hengittävä, joten se sopii loistavasti kaikenlaiseen ulkoiluun. Oma ratsastusharrastukseni on tällä hetkellä melko vähäistä, joten halusin takin jota pääsisin hyödyntämään myös esimerkiksi koiralenkeillä. Iso plussa on takin irroitettava huppu, jonka saa näppärästi takaisin kiinni vetoketjun avulla. En tykkää ratsastaa hupullisilla takeilla, joten ratsastuksen ajaksi otan hupun aina irti, mutta muuten huppu tulee tarpeeseen varsinkin sadekeleillä.


Horse Comfortin tuotteista tarttui mukaan myös timanteilla koristeltu kouluraippa sekä Premium-malliston ratsastussukat. Raippa olikin itselleni entuudestaan tuttu tuote, sillä mulla on ollut jo vuosia käytössä Horse Comfortin este- ja kouluraippa. Vanhan kouluraipan jouduttua koiranpentuni hampaisiin halusin ehdottomasti uuden samanlaisen tilalle, sillä en osaa enää muuhun raippaan vaihtaa. Horse Comfortin raipoissa on pitävä kädensija ja tyylikäs ulkonäkö, joten turha kai sitä on hyvästä pois vaihtaa!

Ratsastussukat puolestaan olivat itselleni uusi tuttuvuus, sillä en ole jostain syystä kauheasti sellaisia käyttänyt. Horse Comfortin Premium-mallistoon kuitenkin ihastuin ensi silmäyksellä, joten valitsin itselleni tyylikkäät mustat ratsastussukat hopeisilla logoilla. Näitä sukkia on kiva käyttää sellaisina päivinä, kun olen liian laiska vetämään saappaita jalkaan. Yhtä aikaa saappaiden kanssa ne eivät valitettavasti mahdu, sillä saappaani menevät hädin tuskin kiinni pelkkien housujen kanssa :D



Lisäksi valitsin itselleni Horse Comfortin timanteilla ja helmillä koristellun rannekorun, jota sisäinen harakkani ei vain voinut vastustaa. Toisen kultaisen timanttirannekorun sain vielä lahjaksi Wahlsténin ystävälliseltä henkilökunnalta. Nämä korut ovat päässeet käyttöön kaikissa vähän fiinimpää pukeutumista vaativissa menoissa, sillä ne täydentävät asun kuin asun. Plussaa myös korujen helppokäyttöisyydestä!


Sekä takki että raippa hyötykäytössä viime viikonloppuna. Näitä kuvia lisää myöhemmin!


lauantai 26. maaliskuuta 2016

Bloggaajatapaaminen Veljekset Wahlsténilla

Viime lauantaina löysin itseni aamukahdeksalta tönöttämästä paikallisen Mäkkärin kulmalla, josta matka jatkui kimppakyydillä kohti Lahtea. Siiri oli koonnut kasaan 14 hevosbloggaajan joukon, joka pääsi tutustumaan Veljekset Wahlsténin myymälään. Olin odottanut päivää innolla, sillä kyseessä oli toinen bloggaajatapahtumani ja ensimmäinen kertani Wahlsténin myymälässä. 


Päivän alkajaisiksi Wahlsténin Anne avasi meille vähän yrityksen historiaa. Itselleni tuli yllätyksenä yrityksen pitkäikäisyys ja laajuus, sillä olin mieltänyt sen paljon pienemmäksi. Veljekset Wahlstén on perustettu jo vuonna 1918, joten se ylittää pian sadan vuoden merkkipaalun. Yritys on tunnettu ravivarusteistaan, mutta valikoima on laaja myös ratsastuspuolella. Laadukkaita tuotteita myydään niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja vienti muodostaakin suuren osan yrityksen toiminnasta. 

Pääsimme tekemään kierroksen myös myymälän varasto- ja tuotantotiloihin, jotka tuntuivat jatkuvan loputtomiin. Tuotantotiloissa valmistui parasta aikaa muun muassa uusia nahkavarusteita ja raviohjastajien pukuja. Mieleeni jäi erityisesti uusi timantinpainatuskone, jolla on mahdollista kirjailla nimiä ja logoja hevosen ja ratsastajan varusteisiin. Tätä tulen ehdottomasti hyödyntämään, kun saan oman hevosen joskus hankittua!

Tutustumiskierroksen jälkeen Vermon myymälän Petra piti luennon hevosten ruokinnasta ja esitteli Wahlsténin lisäravinnevalikoimaa. Olimme ottaneet mukaan laput, joista selvisi kunkin bloggaajan hevosen perustiedot ja ruokinta. joten jokainen pääsi halutessaan kysymään oman hevosen ruokinnassa mietityttäviä seikkoja Petralta. Luennon jälkeen meille tarjottiin maittava lounas jälkiruokineen, josta siirryimmekin kiertelemään myymälää ja tekemään ostoksia.



Myymälässä olivat jo vahvasti esillä kevään uutuustuotteet. Ratsastajalle oli tarjolla valikoimaa monelta merkiltä, kuten HV Pololta, Spooksilta sekä Veljekset Wahlsténin omalta merkiltä Horse Comfortilta. Selvästi pirteät värit kuuluivat olennaisena osana kevätmuotiin, mutta myös hillitympiä vaihtoehtoja löytyi. Omalla kohdallani erityisesti herkulliset värit ja erilaiset koristeelliset yksityiskohdat miellyttivät silmää. Ihastuin erityisesti Horse Comfortin Premium-mallistoon, josta löytyi tyylikkäitä, ylellisellä vivahteella varustettuja tuotteita niin ratsastajalle kuin hevosellekin.






Ratsastustarvikkeiden lisäksi Wahlsténillla on tarjolla myös muita ratsastajalle suunnattuja tuotteita, mikä tuli ainakin itselleni yllätyksenä. Meille esiteltiin uusi Horse Comfort Home -sarja, josta löytyy hevosaiheisia sisustustuotteita, kuten torkkupeitto, koristetyynyjä ja patahanskat. Tämä oli mielestäni loistava keksintö, sillä kuka hevostyttö ei kaipaisi jotain hevosaiheista tavaraa myös kotiinsa! Sisustussarjan lisäksi myymälästä löytyi myös kattava valikoima koruja ja muutama laadukas laukku. Osaan oli yhdistetty hevosaiheinen idea tyylikkäästi esimerkiksi kuolainkoristeen muodossa, mutta silti tuotteet olisivat sopineet muillekin kuin hevosihmisille.


Hauska idea aamutossuihin!


Itselleni tarttui Wahlsténilta mukaan Horse Comfortin Light Softshell -ratsastustakki, kouluraippa, rannekoru sekä Premium-malliston ratsastusukat. Lisäksi saimme kukin lahjaksi ihanan hevosten timanttiotsapantoja jäljittelevän rannekorun, josta valitsin kullanvärisen version. Uuden ratsastustakin hankkimista olin miettinyt jo pitkään, ja nyt vihdoin löysin itseäni miellyttävän mallin. Takki on myös siitä käytännöllinen, että se käy muuhunkin ulkoiluun vedenpitävyytensä ja hengittävyytensä ansiosta. Samaten kouluraippa tuli tarpeeseen koirani tuunattua vanhan raipan pentuaikoinaan uuteen uskoon. Sukkia ja koruja taas ei ole koskaan liikaa, joten näillä laadukkailla tuotteilla oli hyvä täydentää varastoja!


Yritin kuvata hankkimiani tuotteita, mutta eräs nimeltä mainitsematon tuholainen halusi vältämättä mukaan kuvaan :D
Lahden reissun päätöksenä menimme vielä porukalla syömään ravintolaan, jossa vierähti tovi jos toinenkin tutustuessa muihin bloggaajiin. Itse en entuudestaan tuntenut montaakaan tapaamiseen osallistunutta, joten oli mukava nähdä millaisia ihmisiä blogien takaa löytyy. Juteltavaakin olisi riittänyt loputtomiin, kun kaikilla oli yhteinen kiinnostuksen kohde!

Kiitokset vielä Veljekset Wahlsténille, Siirille ja muille kanssabloggaajille kivasta päivästä!



perjantai 18. maaliskuuta 2016

Uusi ulkoasu

Nyt kun olen jälleen palannut vuokrahevosettomaan arkeen, tuli ajankohtaiseksi päivittää blogin ulkoasu. Tällä kertaa banneria pääsivät koristamaan kaikki rakkaat vuokrahevoseni vuosien varrelta. Vaihdoin myös blogin nimen takaisin vanhaan ja tuttuun nimeen, joka edelleen sopii blogin teemaan monimerkityksellisyytensä ansiosta. Mikäs sen suurempaa esteiden ylittämistä kuin tämä hevosettomuudessa eläminen! Blogin sivupalkista löytyvät myös vanhojen vuokrahevosteni esittelyt sekä uutena sivuna esittely hevosista, joita tällä hetkellä ratsastan ja jotka tulevat pyörimään kirjoituksissa mukana. Bannerista kiitos kuuluu kaverilleni Riikalle, joka auttoi toteuttamaan visioni omien muokkaustaitojeni ollessa täysin olemattomat. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen blogin uuteen ilmeeseen! 


Mitä mieltä olette ulkoasusta?