Esteillä pitkästä aikaa

Pari viikkoa sitten koitti kauan kaivattu hetki, kun pääsin ikuisuudelta tuntuneen tauon jälkeen hyppäämään. Ratsuna toimi Doro, jonka kanssa en ollut aiemmin hypännyt ja ratsastuskertojakin oli ruunan kanssa takana vasta pari. Jännitin kovasti, mutta lähinnä hyvällä tavalla. Aada tuli mukaan antamaan neuvoja ja kuvaamaan, ja myös Doron omistaja oli katsomassa. Tein itsenäisesti alkuverryttelyä ravissa ja laukassa molempiin suuntiin, minkä jälkeen aloitettiin puomityöskentely. Tulin puomeja aluksi ravissa ja Aada huomauttikin heti, että voisin lyhentää ohjia reilusti. Dorolla on niin pitkä kaula, että sellaisilla kunnon kilometriohjilla ratsastelu tuntui omasta mielestäni ihan luontevalta :D Näin jälkikäteen kuvia katsoessani tuli todettua, että olisi niitä ohjia voinut näköjään lyhentää vielä enemmänkin... Mutta ainakin on jotain parannettavaa ensi kerralle.

Lyhyemmillä ohjilla ravipuomit sujuivat paremmin ja Doro astui hyvin joka väliin. Laukassa mulla oli vaikeuksia saada tarpeeksi eteenpäinpyrkimystä, kasvattamatta kuitenkaan vauhtia yhtään. Doro on vähän sellainen hitaasti syttyvä tapaus, joka ei kuumu esteillä ollenkaan. Sitä sai ihan urakalla patistaa aluksi, jotta saatiin moottori kunnolla käyntiin. Silti vielä muutaman kerran hyydyttiin raviin kesken puomien. Lopulta laukkapuomitkin alkoivat sujua ja saatiin rytmikkäät, energiset askeleet joka väliin.

Hyppääminen aloitettiin pienillä ristikoilla, joita tulin useamman kerran molemmista suunnista. Puomien jälkeen Doro oli mukavasti aktivoitunut ja saatiin alusta asti aika sopivaa laukkaa väleihin. Aada muistutti, etten saa huonommassakaan paikassa heittää ohjaa pois hypyssä. Niitä huonoja paikkoja tosiaan ritti, kun omat estetaidot olivat ihan ruosteessa... Doro hyppäsi kuitenkin rehellisesti yli kaikesta eteentulevasta, vaikka kuski kuinka selässä räpelsikin.

Hyvä esimerkki ohjan poisheittämisestä... Mutta Doron ilme on ihanan innokas <3

Ponnistus liian kaukaa, mutta sentään ohja pysyi paremmin tuntumalla

Tästä ja ylemmästä kuvasta huomaa, kuinka pitkät ohjat mulla vieläkin oli, sillä käteni jäävät hypyissä todella taakse

Lopuksi hypättiin lyhyttä rataa, johon kuului lävistäjällä oleva pikkupysty ja pitkällä sivulla oleva ristikon ja pystyn suora linja. Linjan esteiden väliin olisi pitänyt tulla lyhyet kuusi laukkaa tai sujuvammat viisi laukkaa, mutta mokasin välin pariin kertaan, jolloin tultiin mielenkiintoisia hyppyjä viidella ja puolella askeleella... Lopuksi saatiin kuitenkin tosi sujuvat viisi laukkaa väliin, mihin oli kiva lopettaa tältä kerralta. Esteet pidettiin koko tunnin matalina, isoin este oli lopuksi korkeintaan 80cm. Innolla odotan seuraavaa kertaa, sillä vielä jäi paljon petrattavaa.

Seuraava hyppykertani koitti odotettua nopeammin, mutta tällä kertaa ratsuna ei ollutkaan Doro, vaan vanha vuokrahevoseni Cora. Olin kaverini Riikan mukana tallilla ottamassa kuvia, kun Coran omistaja kysyi haluaisinko ratsastaa tamman sinä päivänä. Ja tottakai halusin! Omistajalle tuli vielä mieleen, että voisin samantien ottaa Coralla muutaman hypyn, sillä tamma ei ollut päässyt pitkään aikaan hyppäämään. Ratsastusvarusteeni eivät olleet tällä kerralla kummoiset, sillä mulla oli ainoastaan ratsastuskengät ja hanskat. Joustavat farkkuni soveltuivat kuitenkin ratsastukseen ihan hyvin ja Riikalta lainasin kypärän ja lyhyemmän takin. Tästä ratsastuskerrasta ei ole mitään materiaalia, joten kerron siitä vain lyhyesti.

Verryttelin Coraa pitkään ja hartaasti ravissa ja laukassa, kunnes se tuntui vetristyneen ja vastasi nätisti kaikkiin apuihini. Kentällä oli valmiiksi muutama erikorkuinen este, joten päädyin verryttelyhyppyjen jälkeen tulemaan ne kaikki pienen radan muodossa. Yhdelle erikoisemmalle esteellä Cora alkuun stoppasi, mutta muuten tamma hyppäsi kaiken intoa puhkuen. Itsekin pysyin koulusatulan kanssa ihmeen hyvin hypyissä mukana, vaikka muutama lähestymisvirhe sattuikin. Radalla esteet olivat vaihtelevasti 50-90cm korkeita ja Cora selvitti ne hienosti. Olin yhtä hymyä ratsastuksen jälkeen! Oli kiva huomata, etteivät esteet jännittäneet lainkaan niin paljon, kun oli tuttu hevonen alla. Nyt toivoisin vain rutkasti lisää rutiinia hyppäämiseen, jotta saisin takaisin sen varmuuden, mikä mulla oli esteillä vielä pari vuotta sitten. 

Uusi vuokrahevonen

Jes jes, hevosrintamalla tapahtuu taas! Siitä asti, kun lopetin edellisen vuokrahevoseni Coran vuokraamisen ja muutin Espooseen, olen käynyt tallilla vain satunnaisesti kuvailemassa kavereiden ratsastuksia, valmennuksia ja kisoja. Olin pitkään siinä luulossa, että voin ihan hyvin pitää taukoa ratsastuksesta opiskelujeni ajan, eli kolme ja puoli vuotta. Toisin kuitenkin kävi, kun havahduin jo vuoden ratsastustauon jälkeen kauheaan kaipuuseen päästä taas ratsaille säännöllisesti. Olinhan mä muutaman kerran päässyt käymään kavereiden ja tuttujen hevosten kyydissä, mutta ratsastuskertojen määrä vuoden aikana oli silti laskettavissa kahden käden sormilla. Aloinkin heti selailemaan Espoon ja lähiseutujen vuokrahevostarjontaa, mutta mitään omaan elämäntilanteeseen sopivaa ei tuntunut löytyvän. Milloin hevonen oli liian kaukana, liian pieni, piti sitoutua käymään useita kertoja viikossa tai vuokran hinta oli lähes tähtitieteellinen. Melkein jo luovuin toivosta, mutta sitten kaverini Aada lupasi kysellä oman tallinsa vuokrahevostilannetta. Ja sieltähän löytyikin heti lupaavan kuuloinen ehdokas: 10v. puoliveriruuna, jolla olisi mahdollisuus ratsastaa monipuolisesti ja valmentautua.

Kävin kokeilemassa hevosta muutama viikko sitten sen hienolla kotitallilla. Aluksi ruuna oli mulle melkoinen kulttuurishokki. Olen aikaisemin ratsastanut melko pieniliikkeisillä, enemmän estekäyttöön suunnatuilla hevosilla, joten isoliikkeinen kouluhevonen tuntui melkoisen omituiselta niiden jälkeen. Selvästi ruuna myös testasi mua aluksi, eikä antanut mitään ilmaiseksi. Pienen tutustumisen jälkeen palaset alkoivat kuitenkin loksahdella kohdalleen ja heppa tuntui loppua kohden todella yhteistyöhaluiselta ja miellyttävältä ratsastaa. Toki olin itse niin ruosteessa ja jäykkä kuin rautakanki, etten saanut hevosesta kovinkaan paljon irti, mutta tunne oli tärkein. Tämän mä haluan.

Kuva: Aada Lätti

Joten tässä hän nyt sitten on. Don Rosa, tutummin Doro. Ruunalla on suvussaan muutama mielenkiintoinen nimi, jotka jopa tällainen ummikko tunnistaa: paljon hyviä jälkeläisiä tuottanut Donnerhall ja Kyra Kyrklundin upea kouluratsu Matador II. Doro on hoitaessa ja ratsastaessa kiltti ja rauhallinen. Se ei kuitenkaan ole ratsastaessa mikään itsestäänselvyys, vaan asioita pitää osata pyytää. Ruuna toimii paljolti istunta-avuilla ja on varsinkin raviltaan isoliikkeinen. Vaikka Doro on enemmän kouluhevonen, se pitää myös hyppäämisestä ja kapasiteettia riittää yli metrin esteille.

Sovittiin omistajan kanssa, että alan käymään pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa. Välillä saattaa tulla viikkoja, jolloin ehdin opiskeluiltani ja töiltäni käymään vain kerran, välillä taas mahdollisesti käyn useamman kerran viikossa. Tarkoituksena olisi harjoitella niin koulu- kuin esteratsastusta ja käydä mahdollisuuksien mukaan myös valmennuksissa. Odotan niin innolla tulevaa, sillä jo näin muutaman kerran jälkeen tuntuu, että olen löytänyt vaikka mitä ulottuvuuksia tuosta hevosesta. Se muistuttaa mua jollain lailla Kapsista, tärkeimmästä ja opettavaisimmasta vuokrahevosesta, mikä mulla on ollut. En usko että se on lainkaan huono juttu ;)

Pitkästä aikaa suomiputen selässä!

Kuten Anonyymi kuvan perusteella arvasikin, jo pitkään vihjailemani hevosvisiitti suuntautui kenenkäs muunkaan kuin Reetan luokse! Ollaan tästä vierailusta puhuttu uuden omistajan kanssa jo pitkään, ja nyt vihdoin pääsin kyseisen reissun toteuttamaan. 

Vuosihan tässä välissä on jo ehtinyt vierähtää siitä, kun Reeta myytiin ja meidän yhteistyö loppui. Moni asia olikin tässä ajassa muuttunut. Eksyiltyämme Riikan kanssa perille Reetan uudelle kotitallille, meitä odotti karsinassa rauhallinen ja tyytyväisen näköinen tamma, jota nykyisin kutsutaan tuttavallisesti Hallaksi. Oli hevosessa silti vielä jotain tuttuakin: iänikuisesti samaan mittaan jumittunut pellavaharja sekä olkapäätäni hamuileva, äärettömän utelias turpa. Tämä nykyinen versio Reetasta oli kuitenkin monella muulla tapaa muuttunut, ja ilokseni vain positiiviseen suuntaan. Hevonen seisoi rauhallisesti paikallaan niin kuntoonlaitossa kuin selkäännousussakin, ja lisäksi se oli saanut hieman lisää massaa ja lihaksia, mikä ei todellakaan ole tuollaisen ikiliikkujan kanssa helppoa. Hyvää työtä Tiina siis tehnyt tamman kanssa!

Selkään noustuani huomasin useita muutoksia myös Reetan ratsastettavuudessa. Alkukävelyt maastossa sujuivat huomattavasti rennommin kuin vielä vuosi sitten, ja kerättyäni ohjat käteen kentällä mun suu lähes loksahti auki: TÄÄHÄN HAKEE IHAN ITSE OHJASTUNTUMALLE!! Mulla oli koko alkuravit alla hevonen, joka kulki tasaisessa muodossa ja ennen kaikkea rauhallisesti mun apuja kuunnellen. Poissa oli se kaahaava ja tuntumaa välttelevä otus, jonka sain vaivoin vasta puolen tunnin keskustelun jälkeen näyttämään kouluratsulta. Noh, sainhan mä omaa taitamattomuuttani kaivettua sen vanhan Reeta-moodin esille lopputunnista, mutta vitsit se alkuravien fiilis oli hieno!

Ilmeistä päätellen taisi olla kivaa!

Syvät pahoittelut mun ratsastusasennoista, ne oli koko tunnin jotain ihan omaa luokkaansa... Viimeiset puoli vuotta olen istunut niin isoliikkeisen puoliverisen selässä, että Reetan aikanaan ison tuntuiset askellajit tuntuivat nyt lähinnä shetlanninponin kipitykseltä :D En osannut istua tuolla selässä enää alkuunkaan, joten ihmekös se ettei hevonen päässyt esittämään parastaan mun kanssa. Reetan ratsastettavuus tuntui kuitenkin niin paljon paremmalta kuin ennen, että voin vain kuvitella miltä se näyttäisi ammattilainen selässään!

Kaikin puolin Reetan luona käymisestä jäi tosi hyvä fiilis. Uskoin jo silloin myyntivaiheessa, että Reeta pääsi todella hyvään kotiin, ja nyt pääsin todistamaan sen ihan omin silmin, sillä hevosen olemuksesta huokunut rentous ja luottavaisuus kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Olenkin todella onnellinen, että tällä suurisydämisellä tammalla on asiat niin hyvin nykyään!

Mun elämäni ainoa ja oikea suokki! On se vaan hieno <3

P.S. Jos jotakuta kiinnostaa seurata Reetan nykyistä elämää Hallana, niin se on mahdollista täällä. Myös omaa käsialaani tulee pian löytymään sieltä vierailevan kirjoittajan roolissa!