perjantai 10. tammikuuta 2014

Mahtava estevalmennus!

Ai että, olen niin fiiliksissä ettei kirjoittamisesta meinaa vieläkään tulla mitään... Eilen pääsimme siis ensimmäistä kertaa ihan kunnon estevalmennukseen Coran kanssa, ja voi vitsi miten hienosti se menikään! Yhdessäkään tehtävässä ei tullut viimekertaista ylihyppäämistä, vaan pikkutamma teki kaikki harjoitukset kuin vanha konkari. Olin niin ylpeä <3

Pian pitäisi alkaa viipottamaan tuli hännän alla töihin, joten selitän tehtävät nyt todella lyhyesti, enemmän näette alla olevalta videolta. Aloitettiin siis pitkällä sivulla ravipuomeilla, ja toisella sivulla tehtiin ravipohkeenväistöä. Sitten siirryttiin laukkapuomeihin ja ristikoihin, joita hypättiin sekä ravista että laukasta. Puomeilla meillä ei askeleet aina sopineet, mutta kertaakaan ei silti menty yli kovaa ja korkealta kuten viimeksi. Laukkapuomeja menimme nyt ensimmäistä kertaa, joten siihen nähden nekin menivät ihan loistavasti. Myös ristikoilla olin tyytyväinen siihen, ettei Cora kertaakaan lähtenyt hyppyyn ennen ravi/laukkapuomia, vaan malttoi odottaa ristikolle asti.

Eniten vaikeuksia meille tuotti keskihalkaisijalla ollut pikkuokseri, jolle käänsin ensimmäisellä yrityksellä niin huonosti, että Cora hämmentyi ja meni ohi. Muilla kerroilla päästiinkin sitten kunnialla yli, kun vain valmistelin tien paremmin. Lopuksi tultiin vielä ratana kaikki tehtävät, ja tämä meni superhyvin lukuunottamatta viimeistä estettä, jolla mun ohjaus taas petti ja päädyttiin hyppäämään aivan tolpan vierestä. Tultiin sama este vielä uudestaan, jolloin korjasin omat apuni kuntoon ja päästiin hienosti keskeltä estettä yli.

Cora oli siis tällä hyppykerralla aivan mahtava ja teki kaiken kuten pyydettiin, ainoat pienet ongelmat sain ihan itse aikaiseksi. Meidän yhteistyö on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään, että nämä kommunikaatio-ongelmat varmasti korjaantuvat tulevien treenien myötä :)



maanantai 6. tammikuuta 2014

Uusi ulkoasu + muita juttuja

Kuten varmasti huomaatte, vanha ulkoasu meni kerralla uusiksi pitkästä aikaa. Tilasin bannerin Voitto kotiin -blogin Tiialta, ja olin kyllä tosi tyytyväinen lopputulokseen! Nyt mulla on vihdoinkin haaveilemani talvinen ulkoasu ja banneri, jossa on myös nykyinen heppa mukana. Tein vihdoin myös oman esittelysivun Coralle ja päivitin muiden hevosten sivut.


Kertokaa tekin mielipiteenne uudesta ulkoasusta sivupalkin kyselyssä!


Vanha banneri...
... ja uusi banneri!

Sitten ihan muihin juttuihin, lupasin nimittäin laittaa RUK:n kurssijuhlaa varten ostamastani iltapuvusta kuvia tänne. Juhlathan tosiaan tanssahdeltiin Haminassa viime viikonloppuna, ja täytyy sanoa että oli hieno reissu! Tutustuin siellä muutamaan kivaan tyttöön, jotka olivat itseni lailla matkanneet kaukaa poikaystäviensä tai kaveriensa aveceiksi. Hotellihuone jossa yövyimme oli myös todella hieno, ja ylipäätään parasta oli saada viettää viikonloppu oman kullan kanssa <3





Näihin tunnelmiin tällä kertaa, palailen taas loppuviikosta uusien hevoskuulumisten (ja kuvien) kera!

perjantai 3. tammikuuta 2014

Ensimmäistä kertaa hyppäämässä

Tänään suuntasimme heti aamusta maneesille, ja pääsin vihdoinkin kokeilemaan hyppäämistä Coran kanssa. Riikka oli taas ahkerana kuvaamassa, joten sain onneksi myös materiaalia tunnista!

Aloitimme käynnissä yksittäisten puomien ylityksestä ja sen jälkeen siirryimme ravipuomeille. Cora hoksasi homman aika nopeasti, mitä nyt ensimmäisellä kerralla koitti hypätä ravipuomit yhdellä loikalla... :D Seuraavaksi siirryttiin pituushalkaisijalle kavalettilinjalle, jota tultiin ensin ravissa ja myöhemmin laukassa. Alkuun mulla oli vaikeuksia pysyä Coran loikissa mukana ja säntäilimme vähän minne sattui, mutta kun uskalsin alkaa vaikuttamaan hevoseen enemmän, myös hypyt pienenivät ja helpottuivat.

Ensimmäinen ravipuomien ylitys :D (pahoittelut laadusta, oli vain niin hyvä tilannekuva!)

Hetken päästä mentiinkin sitten jo vähän maltillisemmin yli

Samoja vaikuttamisongelmia oli myös seuraavan tehtävän eli kahden esteen linjan kanssa. Olin vähän hukassa laukan tempon, puolipidätteiden ja suoraan ratsastamisen kanssa, joten välillä linjat menivät aivan penkin alle ja välillä taas tosi hyvin. Coralla oli myös alkuun ihan omia ehdotuksia mielessään, mm. esteen edessä olevan laukkapuomin ja itse esteen hyppääminen yhdellä loikalla... Hassu heppa! Pikkuhiljaa löysin kuitenkin kultaisen keskitien apujeni kanssa, jolloin Cora teki kaiken kuten pyysin ja tuntui todella helpolta ratsastaa. Alkuun meillä oli linjalla pieni ristikko ja minimaalinen pysty, mutta lopussa mentiin jo pientä okseria ja noin 80cm pystyä!

"Onkohan mulla nyt tarpeeksi masuvaraa ettei ota kintut kiinni lihansyöjäpuomeihin?"

Ennen radan ratsastamista harjoittelimme vielä muutaman kerran kaarevaa linjaa pelkillä puomeilla, ja sen jälkeen ristikoilla. Radan kulun näette parhaiten videolta, joten en ala sen enempää sitä selostamaan. Cora meni koko radan ihan superhyvin ottaen huomioon, että tämä oli vasta Coran toinen hyppykerta Suomessa ja myös meidän ensimmäinen yhteinen hyppykerta. Niin taitava lapsiheppa <3