torstai 4. huhtikuuta 2013

Lyhyt kisatauko ja kuntoilua

Kuten otsikosta jo näkyykin, ei olla Reetan kanssa hetkeen menossa kisoihin eikä valmennuksiin, koska itselläni on harmillisesti juuri niinä päivinä töitä. Tulevat työvuoroni ovat myöskin vielä avoinna, joten en osaa varmasti sanoa milloin päästään seuraaviin kisoihin. Haaveena olisi mennä lauantaina 20.4. KaKen seuraestekisoihin, jotta päästäisiin ensin seuratasolla hyppäämään 80 ja 90cm luokat. Nimittäin jos Reeta tuntuu ysikympissä edelleen tarpeeksi itsevarmalta, niin voitaisiin seuraavaksi suunnata katse kohti alueluokkia... Toivotaan parasta! 

Reeta söpönä tarhassa <3

Jonkin aikaa nyt siis treenaillaan ihan vain kotosalla, ja koska meillä ei ole maneesia, Reetalle tulee samalla pieni hyppytauko. Voi olla, että se on meille hyväksikin, sillä seuraavissa kisoissa pitäisi tammalla sitten ainakin hyppyintoa riittää ;D Kisoja odotellessa ollaan treenailtu koulua niin tunneilla kuin keskenäänkin, tosin aika vaihtelevalla menestyksellä... Välillä koko tunti tuntuu kuluvan hevosta rauhoitellessa, välillä taas saadaan alusta asti yhteistyö toimimaan ja R tekee rentona töitä. Kouluväännön lisäksi ollaan maastoiltu kunnonkohottamismielessä (nyt kun luntakin vielä tuntuu riittävän) ja samalla on päästy nauttimaan ihanista ilmoista. Treenikuvia ei tosin ole, kun en ole saanut ketään mukaan kuvaamaan... No, yritän joku päivä saada sellaisiakin, mutta siihen asti täytyy tyytyä tuoreisiin 
tarhakuviin :)


Auringossa paistattelua, kaunis suokkineiti <3

Tähän loppuun vielä sellainen tieto, että kunnonkohotus ei suinkaan ulotu vain Reetan osalle... Päätin nimittäin, että jos kerran hevonen on tarkoitus saada iskuun kenttäratoja varten, täytyy kuskinkin ryhdistäytyä! Olen turhan pitkään pitänyt ratsastusta ainoana liikuntamuotonani ja muuten tyytyväisenä hurautellut autolla ympäriinsä. Myös omaan liialliseen herkkujen syömiseeni päätin puuttua samalla kertaa, joten huhtikuun ensimmäisestä päivästä lähtien alkoi oikea elämänmuutos: herkuton huhtikuu! Ainoana poikkeuksena ajattelin sallia jäätelön silloin tällöin, koska sitä osaan nauttia kohtuudella. Muuten aioin pitäytyä terveellisessä ruuassa ja lisätä liikuntaani. Tavoitteena ei ole niinkään pudottaa painoa, vaan enemmänkin kiinteytyä ja hankkia parempi kunto salitreenien, hölkkäämisen ja pyöräilyn avulla. Toivottavasti saan pidettyä tämän innostuksen yllä ja tuloksiakin alkaisi jossain vaiheessa näkyä! :)


Nyt te lukijat saatte päättää, haluatteko kuulla omista treenailuistani täällä blogissa enemmänkin? Toivoisin myös postausehdotuksia, koska hetkeen en pysty tarjoamaan kunnollisia treeni- ja kisaselostuksia. Haluaisitteko esimerkiksi toive- tai kysymyspostauksen? Mielipiteitä ja ideoita otetaan vastaan, joten kommentoikaa! :)

7 kommenttia:

  1. Mä näin sut muuten eilen hesellä, mut en sit ehtiny moikkaa. :D

    Kiva postaus, ja voisit sä omistakin treeneiluistas kertoa. :) Mä voin tulla joku kerta kuvaamaan teitä, jos on kuvista pulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mä olin varmaan niin kiireinen etten itse huomannu mitään :D

      Olis tosi kiva jos joku päivä ehtisit kuvailla! Oon itse tällä viikolla tallilla torstaina, perjantaina ja sunnuntaina :)

      Poista
    2. Juu, mä oon tulossa sunnuntaina, mihi aikaan oot menossa? :) Voisin kuvailla teitä joko ennen tai jälkeen ku meen Alpolla. :)

      Poista
  2. Kivan näköinen heppa! Liityin lukijaksi. :) Kirjoita ihmeessä omistakin treeneistä, tulee mukavas vaihtelua hevospostauksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin ajattelin, että saisin blogista monipuolisemman kirjoittelemalla välillä muistakin asioista kuin hevosista :)

      Poista
  3. Ompa sulla mahtavan näköinen vuokrahevonen :)

    VastaaPoista