Pian pitäisi alkaa viipottamaan tuli hännän alla töihin, joten selitän tehtävät nyt todella lyhyesti, enemmän näette alla olevalta videolta. Aloitettiin siis pitkällä sivulla ravipuomeilla, ja toisella sivulla tehtiin ravipohkeenväistöä. Sitten siirryttiin laukkapuomeihin ja ristikoihin, joita hypättiin sekä ravista että laukasta. Puomeilla meillä ei askeleet aina sopineet, mutta kertaakaan ei silti menty yli kovaa ja korkealta kuten viimeksi. Laukkapuomeja menimme nyt ensimmäistä kertaa, joten siihen nähden nekin menivät ihan loistavasti. Myös ristikoilla olin tyytyväinen siihen, ettei Cora kertaakaan lähtenyt hyppyyn ennen ravi/laukkapuomia, vaan malttoi odottaa ristikolle asti.
Eniten vaikeuksia meille tuotti keskihalkaisijalla ollut pikkuokseri, jolle käänsin ensimmäisellä yrityksellä niin huonosti, että Cora hämmentyi ja meni ohi. Muilla kerroilla päästiinkin sitten kunnialla yli, kun vain valmistelin tien paremmin. Lopuksi tultiin vielä ratana kaikki tehtävät, ja tämä meni superhyvin lukuunottamatta viimeistä estettä, jolla mun ohjaus taas petti ja päädyttiin hyppäämään aivan tolpan vierestä. Tultiin sama este vielä uudestaan, jolloin korjasin omat apuni kuntoon ja päästiin hienosti keskeltä estettä yli.
Cora oli siis tällä hyppykerralla aivan mahtava ja teki kaiken kuten pyydettiin, ainoat pienet ongelmat sain ihan itse aikaiseksi. Meidän yhteistyö on kuitenkin vielä niin alkutekijöissään, että nämä kommunikaatio-ongelmat varmasti korjaantuvat tulevien treenien myötä :)
Wau, hienosti menet kyllä ja tietty myös Cora ;)
VastaaPoistaKiitos! Aika paljon lisäharjoitustahan me tarvitaan, mutta eiköhän meistä vielä jotain tule :)
Poista