Elämäntapamuutoksia ja muita kuulumisia

Näin parin viikon hiljaiselon jälkeen on varmaankin korkea aika päivitellä edes jotain kuulumisia tänne! Ratsastusrintamalla ei vain ole tapahtunut mitään kovin mullistavaa viime postauksen jälkeen, vain muutama maneesireissu on tullut tehtyä. En ole kuitenkaan onnistunut saamaan ketään kuvaamaan meidän treenejä, joten en jaksanut alkaa tylsiä kuvattomia postauksia rustailemaan vaikka asiaa olisi ollutkin. Lyhyesti sanottuna koulutreenit ovat menneet aika vaihtelevasti. Välillä Cora kulkee jo ihan mielettömän hyvin ja oivallan vaikka mitä uutta sen ratsastuksesta, mutta toisinaan taas mennään helpommissakin asioissa takapakkia. Kyllä me kuitenkin pikkuhiljaa kehitytään, joten kai niistä pikkukisoistakin uskaltaa jo ensi kuussa haaveilla...

Uusia ratsastuskuvia pitäisi tulla nyt viikonlopun aikana, joten jätetään suurimmat analysoinnit sinne. Nyt kuitenkin ihan muihin asioihin, nimittäin uuden vuoden kunniaksi aloittamaani elämäntaparemonttiin! Pitkin syksyä huomasin lipsuvani koko ajan enemmän ja enemmän normaaleista elintavoistani, muun muassa valvoin joka yö pitkälle aamuyöhön, söin liian harvoin ja epäterveellisesti enkä liikkunut ratsastuksen lisäksi lähes ollenkaan. Tämä kierre alkoi ruokkia itse itseään, jolloin huomasin pian olevani päivästä toiseen väsynyt ja stressaantunut, eikä oikein mikään enää kiinnostanut. Siksi päätin tehdä ihan vain oman terveyteni takia oikein totaalimuutoksen, ja aloittaa tammikuun alussa neljän viikon herkkulakon, lisätä päiviini liikuntaa ja säännöllistää unirytmini.

Syy siihen, että kerron koko suunnitelmastani vasta nyt, on hyvin yksinkertainen. En nimittäin uskonut pystyväni tähän. Olen oikea malliesimerkki ihmisestä, joka ei koskaan saa mitään valmiiksi. Haaveilen vaikka mistä, mutta kaikki yritykseni kaatuvat itsekurin puutteeseen. Tekosyitä on aina riittänyt loputtomiin, milloin masensi, väsytti tai oli liian kiire. Totuus oli kuitenkin hyvin yksinkertainen, kun se vihdoin valkeni minullekin: muutos lähtee omasta itsestä. Pienetkin muutokset vaativat paljon töitä, puhumattakaan kokonaisesta elämänmuutoksesta.

Itseäni motivoi onnistumiseen lopulta se, että väsyin pettämään itseni kerta toisensa jälkeen. Tuntui masentavalta lukea ihmisistä, jotka olivat onnistuneet herkkulakossa, laihdutuksessa tai vaikka tupakoinnin lopettamisessa, kun kaikki omat yritykseni kaatuivat viimeistään muutamassa päivässä. Vaikutti siltä, että kaikilla muilla ihmisillä tahdonvoimaa löytyi kuin luonnostaan, mutta omat aivoni eivät olleet edes kuulleet moisesta. Nyt kuitenkin tunnen itseni pitkästä aikaa ylpeäksi, sillä herkkulakkoa on jäljellä enää viikko, unirytmini on parempi kuin aikoihin ja olen liikkunut joka viikko monipuolisesti niin lenkkien kuin lihaskuntotreenienkin muodossa. Tämä jos mikä tarkoittaa, että kuka tahansa voi onnistua jos vain päättää niin!

Olen nyt myös pirteämpi kuin aikoihin, joten tämä pimeä vuodenaika tuntuu huomattavasti siedettävämmältä. Ja koko ajanhan mennään valoisampaan päin, joten eiköhän se kesäkin sieltä vielä tule... Olen kesäkuussa lähdössä interreilaamaan parhaan kaverini kanssa, joten en osaa sanoin kuvailla kuinka innoissani lasken päiviä lähtöön. Tavoitteenani on kesään mennessä olla siinä kunnossa, että jaksaisin koska tahansa lähteä kymmenen kilometrin juoksulenkille. Olen vakaasti päättänyt päästä tavoitteeseeni, joten joka viikko on tiedossa sekä lihaskuntotreenejä että kävely- tai juoksulenkkejä. Ruokailuihin ja nukkumiseen aion jatkossa kiinnittää huomiota ainakin sen verran, että molemmat pysyvät säännöllisinä ja järkevinä. Tämän kuun herkkulakon tavoitteena oli lähinnä päästä eroon sokerikoukusta, jotta voin jatkossa herkutella enää kerran viikossa (eikä joka päivä niin kuin viime syksynä...)

Ratsastukseenkin olen asettanut muutaman tavoitteen. Ensinnäkin haluan korjata oman vinouteni, joka tällä hetkellä haittaa huomattavasti oikeassa kierroksessa työskentelyä. Alankin nyt panostamaan jokapäiväiseen venyttelyyn, jotta saan itseni vetreämmksi ja tasapainoisemmaksi. Toinen tavoitteeni on alkaa panostaa jokaiseen ratsastuskertaan täysillä, jotta jotain kehitystä alkaisi tapahtua. Jos herään oikeasti ratsastamaan vain valmennuksissa, hidastan aivan turhaan molempien kehitystä. Myös yksin ratsastaessani voin keksiä muutakin tekemistä kuin pelkän ympyrällä keventelyn, mitä on tähän asti tullut tehtyä luvattoman usein...

Mitä mieltä olitte tämäntyylisestä postauksesta? Halusin kerrankin vähän purkaa omia ajatuksiani ylös enkä aina vain pitäytyä pelkissä hevosasioissa. Voisin kyllä alkaa useamminkin kirjoittelemaan tällaisia, jos joillakuilla riittää mielenkiintoa lukea? :)