perjantai 3. tammikuuta 2014

Ensimmäistä kertaa hyppäämässä

Tänään suuntasimme heti aamusta maneesille, ja pääsin vihdoinkin kokeilemaan hyppäämistä Coran kanssa. Riikka oli taas ahkerana kuvaamassa, joten sain onneksi myös materiaalia tunnista!

Aloitimme käynnissä yksittäisten puomien ylityksestä ja sen jälkeen siirryimme ravipuomeille. Cora hoksasi homman aika nopeasti, mitä nyt ensimmäisellä kerralla koitti hypätä ravipuomit yhdellä loikalla... :D Seuraavaksi siirryttiin pituushalkaisijalle kavalettilinjalle, jota tultiin ensin ravissa ja myöhemmin laukassa. Alkuun mulla oli vaikeuksia pysyä Coran loikissa mukana ja säntäilimme vähän minne sattui, mutta kun uskalsin alkaa vaikuttamaan hevoseen enemmän, myös hypyt pienenivät ja helpottuivat.

Ensimmäinen ravipuomien ylitys :D (pahoittelut laadusta, oli vain niin hyvä tilannekuva!)

Hetken päästä mentiinkin sitten jo vähän maltillisemmin yli

Samoja vaikuttamisongelmia oli myös seuraavan tehtävän eli kahden esteen linjan kanssa. Olin vähän hukassa laukan tempon, puolipidätteiden ja suoraan ratsastamisen kanssa, joten välillä linjat menivät aivan penkin alle ja välillä taas tosi hyvin. Coralla oli myös alkuun ihan omia ehdotuksia mielessään, mm. esteen edessä olevan laukkapuomin ja itse esteen hyppääminen yhdellä loikalla... Hassu heppa! Pikkuhiljaa löysin kuitenkin kultaisen keskitien apujeni kanssa, jolloin Cora teki kaiken kuten pyysin ja tuntui todella helpolta ratsastaa. Alkuun meillä oli linjalla pieni ristikko ja minimaalinen pysty, mutta lopussa mentiin jo pientä okseria ja noin 80cm pystyä!

"Onkohan mulla nyt tarpeeksi masuvaraa ettei ota kintut kiinni lihansyöjäpuomeihin?"

Ennen radan ratsastamista harjoittelimme vielä muutaman kerran kaarevaa linjaa pelkillä puomeilla, ja sen jälkeen ristikoilla. Radan kulun näette parhaiten videolta, joten en ala sen enempää sitä selostamaan. Cora meni koko radan ihan superhyvin ottaen huomioon, että tämä oli vasta Coran toinen hyppykerta Suomessa ja myös meidän ensimmäinen yhteinen hyppykerta. Niin taitava lapsiheppa <3



4 kommenttia:

  1. Hyvän näköistä menoa, ja Cora näyttää kyllä tosi kivalta :)

    http://pirinransu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Vau miten hienosti meette! Kun mietin miten oma poni meni toisella hyppykerralla niin te näytätte ihan ammattilaisilta siihen verrattuna :D. Meillä on sama homma että myös yksittäiset maapuomit pitää hypätä kuin kyseessä olisi vähintään 50cm este..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitoksia, onneksi oli fiksu heppa alla niin eipä tuolla selässä tarvinnut kuin vähän ohjata ;) Ja kieltämättä pientä ylihyppäämistä havaittavissa, mutta eiköhän se pikkuhiljaa vähene kun saadaan rutiinia :D

      Poista