Pitkästä aikaa suomiputen selässä!

Kuten Anonyymi kuvan perusteella arvasikin, jo pitkään vihjailemani hevosvisiitti suuntautui kenenkäs muunkaan kuin Reetan luokse! Ollaan tästä vierailusta puhuttu uuden omistajan kanssa jo pitkään, ja nyt vihdoin pääsin kyseisen reissun toteuttamaan. 

Vuosihan tässä välissä on jo ehtinyt vierähtää siitä, kun Reeta myytiin ja meidän yhteistyö loppui. Moni asia olikin tässä ajassa muuttunut. Eksyiltyämme Riikan kanssa perille Reetan uudelle kotitallille, meitä odotti karsinassa rauhallinen ja tyytyväisen näköinen tamma, jota nykyisin kutsutaan tuttavallisesti Hallaksi. Oli hevosessa silti vielä jotain tuttuakin: iänikuisesti samaan mittaan jumittunut pellavaharja sekä olkapäätäni hamuileva, äärettömän utelias turpa. Tämä nykyinen versio Reetasta oli kuitenkin monella muulla tapaa muuttunut, ja ilokseni vain positiiviseen suuntaan. Hevonen seisoi rauhallisesti paikallaan niin kuntoonlaitossa kuin selkäännousussakin, ja lisäksi se oli saanut hieman lisää massaa ja lihaksia, mikä ei todellakaan ole tuollaisen ikiliikkujan kanssa helppoa. Hyvää työtä Tiina siis tehnyt tamman kanssa!

Selkään noustuani huomasin useita muutoksia myös Reetan ratsastettavuudessa. Alkukävelyt maastossa sujuivat huomattavasti rennommin kuin vielä vuosi sitten, ja kerättyäni ohjat käteen kentällä mun suu lähes loksahti auki: TÄÄHÄN HAKEE IHAN ITSE OHJASTUNTUMALLE!! Mulla oli koko alkuravit alla hevonen, joka kulki tasaisessa muodossa ja ennen kaikkea rauhallisesti mun apuja kuunnellen. Poissa oli se kaahaava ja tuntumaa välttelevä otus, jonka sain vaivoin vasta puolen tunnin keskustelun jälkeen näyttämään kouluratsulta. Noh, sainhan mä omaa taitamattomuuttani kaivettua sen vanhan Reeta-moodin esille lopputunnista, mutta vitsit se alkuravien fiilis oli hieno!

Ilmeistä päätellen taisi olla kivaa!

Syvät pahoittelut mun ratsastusasennoista, ne oli koko tunnin jotain ihan omaa luokkaansa... Viimeiset puoli vuotta olen istunut niin isoliikkeisen puoliverisen selässä, että Reetan aikanaan ison tuntuiset askellajit tuntuivat nyt lähinnä shetlanninponin kipitykseltä :D En osannut istua tuolla selässä enää alkuunkaan, joten ihmekös se ettei hevonen päässyt esittämään parastaan mun kanssa. Reetan ratsastettavuus tuntui kuitenkin niin paljon paremmalta kuin ennen, että voin vain kuvitella miltä se näyttäisi ammattilainen selässään!

Kaikin puolin Reetan luona käymisestä jäi tosi hyvä fiilis. Uskoin jo silloin myyntivaiheessa, että Reeta pääsi todella hyvään kotiin, ja nyt pääsin todistamaan sen ihan omin silmin, sillä hevosen olemuksesta huokunut rentous ja luottavaisuus kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Olenkin todella onnellinen, että tällä suurisydämisellä tammalla on asiat niin hyvin nykyään!

Mun elämäni ainoa ja oikea suokki! On se vaan hieno <3

P.S. Jos jotakuta kiinnostaa seurata Reetan nykyistä elämää Hallana, niin se on mahdollista täällä. Myös omaa käsialaani tulee pian löytymään sieltä vierailevan kirjoittajan roolissa!