maanantai 21. huhtikuuta 2014

Vihdoin onnistuminen kisoissa!

Iso kiitos kannustavista kommenteistanne edellisiin kisoihin liittyen! Lieneeköhän niillä ollut vaikutusta siihen, että eilisissä kisoissa saatiin vihdoin se kaivattu läpimurto, eli kaksi hyväksyttyä rataa!! :)

Verkkahyppyjä, hieno tamma <3

Olen edelleen ihan fiiliksissä eilisen kisoista, mutta toivon mukaan saan silti jotain ymmärrettävää raapustettua. Hyppäsimme siis kolmannet estekisamme KaKe:n järjestämissä seurakisoissa eilen iltapäivällä, ja mitä mahtavimmassa säässä. Luokkina meillä oli samat korkeudet kuin viime kisoissakin, eli 70 ja 80cm. Olin valmiiksi todella tyytyväinen siitä, että näissä kisoissa valmistautuva ratsukko sai odottaa radalla, ja mietinkin että nyt jos koska meillä on kaikki edellytykset onnistua paremmin kuin viimeksi.

Verryttely ensimmäiseen luokkaan sujui tapansa mukaan hyvin, ja radalle lähdin tavoitteena päästä tällä kertaa maaliin asti. Tai no, mielessäni ajattelin edes kolmannelle esteelle selviytymistä saavutuksena... :D Cora tuntui heti aloittaessa jotenkin rauhallisemmalta, kun olimme saaneet rauhassa kävellä esteiden ympärillä yhden suorituksen ajan. Rata sujui kohtuullisen vaivattomasti, vaikka ponnistuspaikat olivatkin suurimman osan ajasta hakusessa ja Cora hieman taas epäröi sarjalla. Seitsemännen esteen jälkeen muistin vihdoin alkaa hengittää jälleen, kun tajusin meidän jatkavan toiseen vaiheeseen. Ja ennen kuin huomasinkaan, tulimme puhtaalla radalla maaliin! Eihän se maailman tyylipuhtain suoritus ollut, mutta olin silti ihan tajuttoman ylpeä meistä molemmista. Meidän toinen hyväksytty rata!


Toisen luokan alkaessa sattuikin sitten ihan kunnon viivytys, kun kisat jouduttiin keskeyttämään lähes tunniksi yhden pahemman putoamisen takia. Ambulanssin tulossa kesti ja kesti, joten paistattelimme sitten odotellessa auringossa ja räpsimme muutamia kuvia. Kun vihdoin pääsimme verryttelemään, Cora oli alkuun melko jäykistynyt, mutta vertyi hetken päästä taas omaksi itsekseen.

Hupsu kirahvi <3


Radalle päästyämme Cora tuntui alusta asti hyvältä, joten uskalsin antaa sen edetä paremmin. Sarja tuotti taas harmaita hiuksia, sillä en saanut Coraa ajoissa suoristettua, joten tultiin melkoisella kiemurtelulla sisään. Sain sentään ohjattua meidät b-osan yli, ja sen jälkeen matka jatkui taas sujuvammin. Pääsimme jälleen toiseen vaiheeseen, josta kuitenkin otimme yhden pudotuksen sarjan a-osalla. Tuloksena oli siis 0/4vp, mutta siitä huolimatta 80cm toinen vaihe meni mielestäni kaikkein parhaiten. Se alkoi jo näyttää aavistuksen esteratsastukselta!


Kaiken kaikkiaan olin enemmän kuin tyytyväinen meidän suorituksiin, parempia en olisi edes osannut toivoa! Tällaisia kisoja jatkossa kiitos :D Sijoituksia meille tuskin vielä vähään aikaan tulee, sillä ensin keskitymme vain hakemaan lisää hyväksyttyjä ratoja ilman aikaratsastusta. Tästä on kuitenkin ihan mahtava jatkaa! :)

Rakkauspakkaus <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti