sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Miksi päädyin vaihtamaan hevosta?

Muutamat ovatkin jo kyselleet tällä hetkellä hyvin sekavista hevoskuvioistani, joten halusin vielä vähän tarkemmin eritellä muutoksen takana olevia syitä. Kuten monet ovat varmasti jo huomanneet, edellisissä postauksissa on esiintynyt täysin uusi hevonen, jonka puoliylläpidon aloitin virallisesti tämän kuun alussa. Bellezasta eli Lellestä on tulossa kattavampikin esittely mahdollisimman pian, mutta lyhyesti kerrottuna kyseessä on 8-vuotias saksalainen puoliveritamma, joka on tällä hetkellä tasoltaan koulussa vahva helppo B ja esteillä hyppää kepeästi metriä. Tamma asustaa isolla yksityistallilla Littoisissa, joten luonnollisestikin vaihdoin samalla tallia aloittaessani Lellen puoliylläpidon.

Suurin syy siihen, että ylipäätään lähdin etsimään uutta hevosta, oli uutinen Reetan myymisestä. Sain tietää asiasta jo reilu kuukausi ennen myynti-ilmoituksen julkaisua, ja jo siinä vaiheessa tajusin, että saatan pian jäädä ilman hevosta. Vanhalta talliltani ainoa vaihtoehto uudeksi hevoseksi olisi ollut Hawana, mutta harmikseni meidän yhteistyömme ei ole missään vaiheessa alkanut luistaa. Hawana on järjettömän hieno esteillä ja toimi jopa minun kanssani, mutta koulupuolesta ei tullut sitten mitään. Emme yksinkertaisesti sopineet toisillemme, sillä Hawana on niin herkkä avuille, ettei oma koordinaatiokykyni riittänyt pitämään tammaa tyytyväisenä.

Lähdin siis etsimään uutta hevosta muilta talleilta, kriteereinä lähinnä terveys, hyväkäytöksisyys ja se, että hevonen hyväksyy minut selkäänsä alusta asti.  Ja kuinka ollakaan, heti ensimmäisenä silmiini osui ilmoitus 8-vuotiaasta pv-tammasta vailla puoliylläpitäjää. Soitin omistajalle välittömästi ja sovin kokeilupäivän seuraavalle viikolle. Loput voitte varmaankin jo arvata... ;)

Etsin myöskin lähinnä puoliveristä, sillä rehellisesti sanottuna en ole koskaan ollut suokki-ihmisiä. Älkääkä käsittäkö tätä väärin, sillä tottakai olen nauttinut ajastani Reetan kanssa. Samalla kuitenkin tiedän, etten löytäisi toista samanlaista suomenhevosta, ja muunlaista en haluaisi. Reeta avasi silmäni suokkien maailmalle lahjakkuudellaan ja ainutlaatuisella luonteellaan, joten haluan tamman myös pysyvän ainutkertaisena itselleni. Ja koska minulla ei ole varaa omaan hevoseen, joku muu onnekas saa Reetasta itselleen hienon ystävän ja kisakaverin. 

Itse palaan Lellen myötä takaisin puoliverisiin, sillä ne ovat aina olleet se oma juttuni. Minulla ei ole ikinä ollu niin vahvaa suhdetta hevoseen kuin Kapsin kanssa, ja Lellessä ihastuinkin eniten juuri siihen, kuinka paljon tamma muistutti Kapsia luonteeltaan. Lelle on käsiteltäessä hyväkäytöksinen, herkkä ja seurallinen, ratsastaessa taas rehellinen ja yritteliäs. Sain myös mahdollisuuden valmentautua ja kilpailla tamman kanssa, joten se on tällä hetkellä täydellinen hevonen tavoitteisiini nähden. 


Olin onnekas, kun löysin uuden ja upean hevosen näin nopeasti, joten tietenkin käytin tilisuuden hyväksi ja aloitin Lelleen tutustumisen samantien. Olen nyt käynyt viimeiset kolme viikkoa yhtä aikaa kahdella tallilla ja kiirettä on pitänyt aivan liian paljon, joten joudun sen takia lopettamaan vanhalla tallillani heti vuokrasopimuksen irtisanomisajan päätyttyä. Reetan ratsastuksia on enää kolme jäljellä, joten aion ottaa niistä mahdollisimman paljon irti. Sen jälkeenkin haluan aina välillä käydä tervehtimässä entisiä rakkaita vuokrahevosiani, mutta pääasiassa keskityn Lelleen ja uuden suhteen muodostamiseen tamman kanssa. 

En varsinaisesti pidä hevosen vaihtamisesta, sillä pidän lujaa luottamussuhdetta hyvin tärkeänä ja sen työn saa aina aloittaa alusta uuden hevosen kanssa. Ilman omaa hevosta ei kuitenkaan aina ole muuta vaihtoehtoa: ensin Kapsista tuli liian vanha jatkamaan etenemistä kanssani, ja nyt Reeta on lähdössä kokonaan pois tallilta. Tällä kertaa päätin kuitenkin kuunnella itseäni ja keskittyä uutta hevosta etsiessäni tunteeseen. Päämääränäni oli hankkia juuri sellainen hevonen, jonka kanssa oikeasti haluan päästä tekemään töitä, sen sijaan että vaihdan vain lähimpään hevoseen, joka ei sitten välttämättä sovikaan minulle. Nyt voin ainakin siinä suhteessa sanoa onnistuneeni, nimittäin Lellen kanssa minulla oli heti ensimmäisellä kerralla Se Tunne  -  aavistus siitä, että tätä hevosta en halua päästää käsistäni.


Toivottavasti tämä postaus hieman selvensi asioiden laitaa kaikille. Omia ajatuksiani oli tällä kertaa yllättävän vaikea kirjoittaa ymmärrettävään muotoon, joten jos jollekulle jäi vielä vastaamattomia kysymyksiä, niin kysykää pois. Yritän parhaani mukaan vastata vielä niihinkin :).

2 kommenttia:

  1. Miksi Reeta laitettiin myyntiin? Voitko laittaa sen myyti-ilmotuksen tänne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyntiperusteita täytyy kysellä suoraan omistajalta, itse en niistä sen kummemmin tiedä, koska olen vain vuokraaja :)

      En myöskään hoida Reetan myyntiä, joten en siksi aio laittaa myynti-ilmoitusta tänne blogiin. Se kuitenkin löytyy tällä hetkellä ainakin HevosNetistä, joten kaikki hevosesta kiinnostuneet löytävät sen varmasti sieltä ja voivat halutessaan ottaa yhteyttä myyjään :)

      Poista