keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Toivonpilkahduksia ja tulevaisuudensuunnitelmia

On nyt tultu siihen tulokseen, että hyppäämisongelmien suurin syy on ollut Reetan jäykkyys. Estetuntia edeltäneellä viikolla sen liikunta oli jäänyt todella vähäiseksi, koska olin monta päivää vatsataudissa. Reetalle ylimääräinen vapaa ei tehnyt hyvää, sillä kun sitä ei ratsastettu säännöllisesti rennoksi kaikissa askellajeissa, se jäykistyi hirveästi rungostaan. Myöskin Reetan laukka huononi merkittävästi liikunnanpuutteessa ja se keräsi suunnattomasti virtaa eikä ollut enää kunnolla avuilla. Estetunneilla sitten kompensoin näitä ongelmia kääntämällä sisäohjalla, mikä on muutenkin suurin paheeni eikä tässäkään tapauksessa auttanut asiaa, sillä Reeta jäi monta kertaa päästään vinoksi eikä siksi hypännyt. Tästä lähin esteillä harjoitellaankin sitten toden teolla pohkeilla kääntämistä sekä laukan parempaa ylläpitämistä kaarteissa...

Viime viikosta lähtien on nyt panostettu Reetan liikuntaan ja sen laatuun. Lauantaina meillä oli koulutunti, jossa keskityttiin avoihin ja sulkuihin kaikissa askellajeissa. Reeta oli alkuun pahasti pohkeen takana, todella jäykkä eikä olisi halunnut taipua rungostaan, mutta lopputunnista alkoi sujua. Kolmena edellisenä päivänä olen jatkanut yksinäni näitä taivutteluja sekä huolehtinut; että Reeta varmasti pysyy pohkeen edessä. Olen myös venytellyt Reetan jalkoja ja kylkiä joka ratsastuksen jälkeen. Muutos on ollut huomattava! Reeta on alkanut taas taipua rehellisesti, se liikkuu rennosti, eikä laukkakaan ole enää yhtään hullumpaa. Helmikuun lopulla mennään varmaan seuraavan kerran hyppäämään, toivottavasti ero näkyisi sielläkin :).

Vastustamaton otus <3

Tähän loppuun vielä tulevan kauden tavoitteita/haaveita:

  • Koulu: joitakin seura/alue Helppo B -ratoja lähinnä rutiinin hankkimiseksi.
  • Esteet: keväällä hypätään sen mukaan miltä hevonen tuntuu (80/90/100 cm), kesällä olisi suunnitelmissa hypätä suokkien kansallisia 100 ja 110cm luokkia. Syksyllä olisi suokkien alue-estemestaruudet sekä mahdollisesti suokkien este-SM.
  • Kenttä: alkuun toinen harraste alle ja siitä jatketaan tuttarin kautta suokkien helppoon. Loppukesällä startataan mahdollisesti helppoa tai suokkien vaativaa, sillä syksyllä haaveena olisi suokkien kenttä-SM.
Nämä ovat kuitenkin vain alustavia suunnitelmia ja voivat muuttua vielä paljonkin, sillä hevosen ehdoillahan tässä mennään :) 

P.S. Mulle tulee seuraavaksi muutama hevoseton päivä, sillä tekstitaidon koe ja englannin yo-kuuntelu ovat takanapäin ja nyt alkaa se hauska osuus, nimittäin potkiaiset, penkkarit ja abilaiva! Sitten alkaakin lukuloma, jolloin toivottavasti ehtisin vähän tiheämmin bloggaamaankin :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti