sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kansalliset estekisat

Nyt vihdoinkin päästiin meidän ekoihin kansallisiin! Hypättiin Junioricupin 115cm luokka vaan yhdellä pudotuksella :) Kapsi tuntui jo verkassa tosi hyvältä ja hyppäsi niin vaivattoman oloisesti etei hypätty kun pari kertaa. Radalla oli muutama hankalampi kohta, joista selvittiin ihan kunnialla. Pudotus tuli heti toisella esteellä ja se oli kokonaan mun oma vika, kun käytin kaarteessa liian vähän pohjetta. Laukka kuihtui ennen estettä ja Kapsi hyppäsi kyllä urheasti, mutta niin huonolla laukalla ylimmät puomit tippui. Loppuradan olin sitten paremmin hereillä ja se menikin paremmin. Radasta on kerrankin myös video jonka koitan saada laitettua tänne joku päivä. Siitä voitte sitten katsoa paremmin miten meillä meni.

Nyt kun ei sijoituttu näissä kisoissa niin saadaan osallistua sinne Powercupin finaaliin, jota mä en olisikaan halunnut jättää väliin. Kapsilla on finaaliin asti kisataukoa ja keskitytään vain treenaamaan koulupuolta ja vähän esteitäkin. Viikko Powercupin jälkeen onkin sitten seuraavat kansalliset, joissa me hypätään taas Junioricupin 115-120cm luokka. Lopuksi taas kuvia kisoista:


© Terhi Lehtimäki
© Terhi Lehtimäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti